Lämpimästi Tervetuloa
…tutustumaan projektiin, joka polkaistiin aikoinaan liikkeelle jo vuonna 1958, kun joukko tunnettuja tamperelaisia teatterivaikuttajia* päätti aloittaa hankkeen nimeltä Tampereen Teatterimuseo.
Operaation ensimmäiset juhlanäyttelyt pidettiin 1961 (TTT) ja 1964 (TT), mutta näiden näyttelyiden jälkeen toiminta kuitenkin hiipui sillä seurauksella, että aloite siirtyi pois Tampereelta. Projekti muuttui valtakunnalliseksi ja toteutui lopulta helsinkiläisin voimin nimellä Suomen Teatterimuseo.
Nyt tamperelaisten oma museohanke on jälleen herätetty henkiin, uudella innolla ja tekniikalla. Taustaorganisaationa toimii vuonna 2016 perustettu Tampereen Teatterimuseo ry.
HUOM!
Tämän hetkiset verkkosivut ovat alkua tulevalle sisällölle. Sisältöanti tulee vuosien 2022-24 aikana laajenemaan radikaalisti, kun materiaalin keräämisessä, analysoinnissa ja tuottamisessa päästään kunnolla vauhtiin. Myös esityksen rakennetta ja ulkoasua tullaan vielä hienosäätämään moniin suuntiin.
Yleisön kiinnostuksen vuoksi avasimme sivuston näkyviin jo nyt, vaikka sisältöä on vielä julkaistavaksi niukasti. Samalla tamperelaisen teatterin ystävät voivat seurata sivustoprojektin kehittymistä lähes reaaliajassa.
* mukana mm. Olavi Veistäjä, Eino Salmelainen, Jenny Matinaho ja Simo Tavaste.
Tuoreimmat kirjoitukset
(Paljon lisää uutta materiaalia tulossa tammikuun 2023 aikana).
VIRTUAALINÄYTTELY
“Teatterikaupunki Tampere” – virtuaalinäyttely. Teatterimuseolle toteuttanut Tampereen kaupunki / Vapriikki.
Näyttelyn mainosvideo (9 sec.)
TEEMANÄYTTELY
Tampereen Teatterin West Side Storyn vierailu Wienissä 1965

EINO-LEHTI
Museon uutis- ja tarinalehden viimeisin numero 1/23 valmistui maaliskuussa: