Kapellimestari ja operettisankari Eero Kosonen

Eero Kosonen 1000px
18.07.2022
Henkilöesittelyt

Kapellimestari, professori ja operettisankari Eero Kosonen syntyi 12.1.1906 Tampereella, jossa tuli suorittaneeksi suurimman osan mittavasta elämäntyöstään. Hän eli 96-vuotiaaksi. Isä oli karjalais-savolainen sanomalehdentoimittaja ja kustantaja, jolle oli komean tenoriäänen vuoksi kaavailtu lukkarin uraa. Uusmaalais-hämäläisen äidin kaksi veljeä johti Yhdysvaltain suomalaisseuduilla torvisoittokuntia. Jo varhain Eero kiinnostui musiikista ja nimenomaan säveltämisestä.

Tampereelta muutettiin pian Helsinkiin. Perheen tuttaviin kuului kaupunginorkesterin soittajia, jotka järjestivät vapaalippuja konsertteihin ja veivät Eero-poikaa orkesterisyvennykseenkin seuraamaan ooppera- ja operettiesityksiä. Pian alkoivat piano- ja sello-opinnot ja jo noin kahdentoista vanhana poika alkoi säveltää. Kiitollisena Eero muisteli myöhemmin, että isä oli antanut normaalilyseolaisen omistautua kokonaan musiikille, vaikka valkolakki siten jäikin saavuttamatta.

Voi kuulostaa enteelliseltä, että Eero-pojan sellonsoiton opettajana toimi Martti Heiniö, joka toimi Helsingin Kaupunginorkesterin sellistinä. Sen lisäksi hän osallistui Suomen taiteilijain näyttelyihin. Taideopetusta Heiniö oli nimittäin saanut mieheltä, joka mitä läheisimmin liittyi Tampereen teatterihistoriaan ja jonka kanssa Eero Kosonen taatusti tavalla tai toisella joutui sittemmin tekemisiin työssään Tampereen teatterimaailmassa. Tuo mies oli lavastaja Jussi Kari.

Jo 1922, vasta 16-vuotiaana, Eero pääsi erittäin monipuoliseen koulutukseen Helsingin Musiikkiopistoon. Pääaineiksi jäivät sävellys ja pianonsoitto, joskin hän loppuun saakka seurasi monia muitakin aineita kuten orkesterisoittoa, urkuja ja laulua. Kontrapunktin ja sävellyksen opetusta hän sai itseltään Erkki Melartinilta, pianonsoiton opetusta Selim Palmgrenilta. Käytännön musisointiin tarjoutui musiikkiopistolaiselle runsaasti tilaisuuksia pianistin ja sellistin viransijaisena Helsingin lukuisissa ravintoloissa ja elokuvateattereissa, joskus mm. Uuno Klamin kanssa.

Opintojen välissä syksyllä 1926 tarjoutui ensimmäinen toimipaikka Rauman Soitannollisen Seuran orkesterin johtajana. Tässä 25-miehisessä amatööriorkesterissa kapellimestari oli ainoa palkattu jäsen. Työteliään vuoden jälkeen Eero palasi opintoihinsa Helsinkiin. Pian eräs mies tuli tekemään tarjoustaan. Hän oli Tampereen Teatterin näyttelijänä ja apulaisohjaajana 1918-1925 toiminut, Tampereeella 1888 syntynyt Kaarlo Aarni. Hänen puolisonsa Elsa Aarni oli työskennellyt kummassakin Tampereen isossa teatterissa. Nyt Aarni oli laittamassa pystyyn operettikiertuetta, jolta kuitenkin puuttui kapellimestari, toisin sanoen pianisti, joka operetin harjoituttaisi ja johtaisi. Yli 30 vuoden päästä muisteli Eero Kosonen noita aikoja Fazerin musiikkikaupan kirjaan Suomalaisia musiikin taitajia näin:
– Mutta sitten tapahtui kummia. Teatteri jäi ilman sankaritenoria ja silloin Aarni ehdotti, että minä ottaisin tehtävän vastaan, koska pianisteja on aina saatavissa, mutta ei sopivaa tenoria. Ja niin minä sitten jouduin alalle, joka kohtalokkaasti vaikutti tulevaisuuteeni. Usein on minulta kysytty, kuinka yleensä valitsin tämän uran. Kysyjä unohtaa, ettei siihen aikaan ollut kapellimestarin paikkoja niin vaan otettavissa. Minullekin jäi kaksi vaihtoehtoa, kapakkamuusikko tai operettisankari. Ja kun minulla aina oli ollut vetoa teatteriin, oli valinta helppo.

Näin tuli operetista Kososen leipäpuu ja operetin primadonnasta, Helmi Carénista, johon hän oli tutustunut 1929 operetin Bojarimorsian parissa, hänen puolisonsa. Kosonen kuitenkin opiskeli jatkuvasti vakavaakin musiikkia ja syksyllä 1929 hän jopa soitti oman pianokonserttonsa eräässä Helsingin Kaupunginorkesterin sunnuntaikonsertissa vain yhden yhteisharjoituksen varassa hänen silloisen pianonsoiton opettajansa Karl Ekmanin (1869-1947) johtaessa orkesteria. Vuonna 1929 professorin arvon saaneessa Ekmanissa Kosonen kohtasi henkilön, jolla oli ollut paljon henkilökohtaista kanssakäymistä itsensä Sibeliuksen kanssa, samoin kuin tämän laulajatarpuolisolla, Ida Ekmanilla, jonka johdolla Eero opiskeli laulua. Tämän jälkeen Hanna Granfelt tuli Kososen pitkäaikaiseksi laulunopettajaksi.

Syksyllä 1929 Kosonen pääsi menestyksellä johtamaan Sirkusprinsessan Ruotsalaiseen Teatteriin. Käytyään välillä valtion apurahan turvin lyhyellä opintomatkalla Berliinissä, hän palasi Ruotsalaisen Teatterin kapellimestariksi, jossa joutui myös nopeasti paikkaamaan Montmarten Orvokin sankaritenorin osan. Keväällä 1931, jolloin oli vapaa Ruotsalaisesta Teatterista, hän paikkasi saman operetin buffonosan Tampereen Teatterissa Kaarlo Angerkosken katkaistua jalkansa. Kaiken tämän ohessa Eero kesällä 1932 johti Helsingin Teatteriorkesteria, joka silloin ensi kerran soitti Esplanadikappelissa. Hän myös sävelsi tilauksesta Kotkan Teatterille musiikin Aukusti Simojoen librettoon Naamioitua rakkautta.

Tampereen Orkesterin johtajana Kosonen aloitti 1932, jolloin orkesteri oli puolittain amatööriorkesteri. Sen 35 soittajasta vain muutamat olivat kuukausipalkkalaisia. Tampereen Orkesterin ensimmäinen konsertti oli pidetty loppiaisena 1930 Tampereen  Raatihuoneen salissa. Raatihuone oli vihitty käyttöönsä lähes täsmälleen 40 vuotta aikaisemmin (8.1.1890). Orkesteria johti ensin Elias Kyander (vuodesta 1934 Kiianmies) ja vuodesta 1932 siis Eero Kosonen.

Koska orkesterinjohtajan palkka oli vaatimaton eikä työ vaatinut aivan kaikkia voimia, Kosonen suostui vielä operettisankariksikin Raatihuonetta vastapäätä sijainneeseen, Eino Salmelaisen johtamaan Tampereen Teatteriin. Samana syksynä, 1932, puoliso Helmi Carén kiinnitettiin sinne operettiprimadonnaksi.

Tampereen teatterin operettisankari 1932-37

Wikipedia kertoo, että Eero Kosonen oli 1932-37 paitsi Tampereen Orkesterin myös Tampereen Teatterin kapellimestari. Naemi Levaksen arvokas teos Tampereen Teatteri 1904-1954 kuitenkin mainitsee, että kaudella 1932-37 oli Tampereen Teatterin kapellimestarina eräs toinen Tampereella syntynyt mies, pianisti Kustaa Saloranta (1899-1940). Hän kaatui Talvisodan viidenneksi viimeisenä päivänä. Levas mainitsee, että opereteissa olivat sitoutuneet avustamaan iltanäyttelijänä laulajatar Helmi Carén-Kosonen ja kapellimestari Eero Kosonen. Viiden kauden (1932-37) jälkeen pariskunta jätti tämän tehtävänsä. Kahtena heidän ensimmäisenä kautenaan teatteria johti Eino Salmelainen, viimeisinä Vilho Ilmari.

Kososen melkeinpä kokonaisen vuosikymmenen verran kestänyt ura operettisankarina, joka viiden viimeisen vuoden ajan osui päällekkäin hänen toimintansa kanssa Tampereen Orkesterin johtajana, näyttää olevan melko tuntematonta teatterihistoriaa. Tuota aikaa ei muistella Eero Kososen vanhoilla päivillään Aamulehdelle antamassa, uraansa muistelevassa, Harri Hautalan hienosti tekemässä haastattelussakaan. Joitain tietoja sentään löytyy Naemi Levaksen Tampereen Teatterin historiasta (1954), mutta lopullisemmassa historiikissa, jonka laati Panu Rajala, on Eeron näyttelijäntyön käsittely paljon niukempaa. Vaikka Eino Salmelainenkin oli oikein Aamulehden haastattelussa maininnut itseään vain kahdeksaa päivää nuoremman Elsa Soinin Liukuradan olleen siihen mennessä kahdeksatta vuotta kestäneen Tampereen Teatterin johtajakauden huomattavin saavutus, Rajala ei sitä kommentoi juuri lainkaan eikä edes mainitse yhdenkään siinä esiintyneen nimeä. Levaksen kommentointi sen sijaan on hyvinkin kattavaa, mm. näin: Amerikkalaisen everstin, Charles Lindbergin pojan koko maailmassa suurta huomiota herättänyt ryöstäminen oli antanut aiheen, ja amerikkalaisiin oloihin sovitetun juonen käsittely on tyypillisesti amerikkalaista yllätyksineen, vastakohtineen, ääni- ja valoefekteineen. Värikylläistä taustaa vasten liikkui lukemattomia erisävyisiä tyyppejä. Pääosissa olivat Helmi Carén Helenenä ja Eero Kosonen Larryna. Leo Lähteenmäki oli Mark, synkkä apaashityyppi, Paavo Jännes nousukasmiljonääri, Sara Ranin Susan, mulattieukko… Maija Lepon ja Kaarlo Erosen järjestämät tanssit antoivat virkeyttä ja vauhdikkuutta yhdessä kapellimestari K. Salorannan johtaman musiikin kanssa. Amerikkalaista tuntua lisäsivät Uuno Eskolan näyttämöt, joista varsinkin viimeiset olivat värikylläiset….Eino Salmelaisellahan oli aivan erikoinen taito käytellä voimakkaita efektejä ja räikeitä vastakohtia, ja siitä teknillisestä varmuudesta, jolla hän sen suoritti, on Liukurata mestarillinen näyte.

Jo ennen Liukurataa sai 17.12.1932 ensi-iltansa Kalmánin uusin operetti Paholaisratsastaja, jonka Tampereen Teatteri ennätti esittää ensimmäisenä Suomessa. Pääparina olivat Helmi ruhtinas Metternichin tyttärenä ja Eero ratsumestari, kreivi Sandorina. Suorituksen Levas mainitsee perustuneen pääasiassa kauniiseen lauluun. Rajala puolestaan ei kirjassaan mainitse tästä produktiosta yhtään mitään. Eikä myöskään 12.10.1933 ensi-iltansa saaneesta operetista Puolalaista verta. Mutta Levas kertoo: Naispääosassa vieraili juuri kansainväliseen maineeseen kohonnut operettitähti Ritva Aro…Kreivi Boleslaw Baranskina esiintyi Eero Kosonen, jonka suorituksessa laulu oli hyvää…Ritva Aron vierailu tuotti operetille suurmenestyksen, 22 esityskertaa.

Paul Abrahamin suuroperetti Tanssiva Savoy oli vuorossa 25.4.1934.
– Ensimmäisenä parina, jonka esitys piti laulullista puolta korkealla, olivat Helmi Carén ja Eero Kosonen, kertoo Levas. Rajala käsittelee Tanssivaa Savoyta vain näin: Vasta kevään viimeisessä ensi-illassa Paul Abrahamin Tanssivan Savoyn alussa johtokunta toi eroavalle johtajalle laakeriseppeleen.

Päinvastoin kuin Rajala ei Levas puolestaan kerro mitään niistä syistä, jotka saivat Eino Salmelaisen jättämään Tampereen Teatterin 9-vuotisen erittäin tuloksellisen ja
uutta luovan kauden jälkeen.

Uusi johtaja toi mukanaan, kuten tapa ennen usein oli, reippaasti uusiutuneen henkilökunnan. Mutta vielä hänen kolmivuotiskautensa ajan pysyivät Kososet tärkeinä operettien iltanäyttelijöinä. Wilho Ilmari (1888-1983) eli lähes yhtä pitkän elämän kuin Eero Kosonen.

Sigmund Rombergin säveltämässä suuroperetti Erämaan laulussa, kertoo Levas: Pääosat olivat kauniisti laulavalla ensi parilla, Helmi Carénilla ja Eero Kososella. Helmi Carénin Margot Bonvalet oli tyttömäisen pehmeä, Eero Kosonen Pierrenä ja Punaisena Varjona oli edellisessä osassa parempi. Hänen äänenkäyttönsä ja plastiikkansa olivat ihailtavalla tavalla kehittyneet..operetilla oli suurmenestys, se saavutti 25 esityskertaa ja tuotti näytäntökauden suurimman tuloerän.

Tästä operetista saati sen esittäjistä ei Rajalan historiikki mainitse halaistua sanaa. Kuten ei Robert Stolzin operetista Ruhtinatar Jaidaakaan (Venus in Seide), jossa vieraili Suomalaisen Oopperan tunnettu operettiohjaaja Paavo Costiander ja tanssit oli tehnyt Georg Gé. Levas kertoo: Ensimmäisenä parina lauloivat kauniisti Helmi Carén ja Eero Kosonen, mutta tempperamentin puutteesta mainitsevat arvostelut kummankin esityksestä, mikä tuntui varsinkin näin unkarilaisessa aiheessa. Täysin maininnatta Rajala jättää myös 12.12.1935 ensi-iltansa saaneen, Vilho Ilmarin ohjaaman Rykmentin tyttären, jota Levas sen sijaan selostaa laajasti: Raskaimman työn oli tehnyt kapellimestari Kustaa Saloranta, joka oli harjoittanut kuorot niin huolellisesti, että puhtaus ja täsmällisyys oli kiitettävä. Nimiroolissa laulajatar Helmi Carén antoi parhaansa siihenastisen suorituksensa Tampereella. Aamulehden arvostelija -rk- mainitsee: Niinkuin rouva Carén nyt laulaa, hän on puhenäyttämöllä erikoisluokkaa. Toisen päätehtävän, nuoren tirolilaisen Tonion osan lauloi kapellimestari Eero Kosonen, jonka laulun hallinta oli tullut yhä varmemmaksi. Näyttelemisessäkin oli välittömyyttä. Kososen pariskunta nähtiin vielä sankariparina  Tampereen Teatterin viimeisellä kevätkaudella 1936 Rajalankin mainitsemassa Lehárin Luxemburgin kreivissä.

Orkesterin johdossa 1932-69

1920-luku oli ollut melkoista suomalaisen taidemusiikin modernien, uutta luovien teosten kulta-aikaa, Sibeliuksen myöhäisteosten lisäksi paljon muutakin. Suuri yleisö ei ehkä ollut pysynyt tuon ilmiön perässä, ei varsinkaan 1930-luvulla eikä myöhemminkään. Siksi oli merkillepantavaa, että Eero Kosonen, joka sai vapaasti ilman orkesterin johtokunnan asiaanpuuttumista suunnitella orkesterinsa ohjelmiston, suosi moderneja kotimaisia teoksia, jopa niin aikaansa edellä olevaa säveltäjää kuin Aarre Merikantoa. Myös nimet Selim Palmgren, Leevi Madetoja ja jopa Einar Englund on mainittava tässä yhteydessä. Hieman yllättävästi, Kososen itsensä vuosikymmenten päästä haastattelun yhteydessä painottama Toivo Kuula, joka hänkin oli vaarassa jäädä unohdetuksi. Vaikeiden teosten ohella ohjelmistoa tasapainottivat suosittujen toivekonserttien populäärimmät teokset. Näitä konsertteja pidettiin mm. Työväentalon ravintolasalissa ja Tuulensuun talossa elokuvateatterin kankaan edessä.

Orkesteri toimi sotavuodetkin, vaikka kaksi muusikkoa kaatui sodassa ja kaksi loukkaantui niin, etteivät he enää pysyneet soittamaan. Kosonen itsekin oli ajoittain siellä jossakin kunnes sai siirron Tampereelle ilmatorjuntaupseeriksi. Vuosi 1947 tuli orkesterille käännekohdaksi, sillä se kunnallistettiin, tuli kaupungin omistukseen ja sai nimekseen Tampereen Kaupunginorkesteri. Kun virat vakinaistettiin 1950, oli orkesterissa 43 muusikkoa. Sosiaalisilta tiloiltaan vaatimattomasta raatihuoneen salista siirryttiin 1960 vastavalmistuneeseen Tampereen yliopiston juhlasaliin. Myös 1946 perustetun Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesteri aloitti toimintansa 1953 Eero Kososen johdolla.

1969 Eero Kosonen jäi kaupunginorkesterin johtajuudesta eläkkeelle ja sai professorin arvonimen. Hänen seuraajakseen saatiin 26-vuotiaana Tampereen Teatterin kapellimestariksi muutamaksi vuodeksi tullut, lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä viettänyt Juhani Raiskinen. Kosonen jätti itsestään hyvän muiston soittajien kanssa hyvin toimeentulevana, pidettynä kapellimestarina.

Professori Eero Kosonen kuoli syntymäkaupungissaan Tampereella 4.11. 2002, peräti 96-vuotiaana.

Oopperoita johtamassa 1952-72

Ilmatorjuntaupseeri Eero Kosonen toimi kaksi vuosikymmentä hyvin ansiokkaasti ja ahkerasti Tampereen Oopperassa, jonka syntyyn lentokonetehdas oli paljon vaikuttanut. Hän aloitti johtamalla keväällä 1952 Egyptissä tapahtuvan Taikahuilun ja lopetti keväällä 1972 johtamalla Kyproksella tapahtuvan Otellon, jonka tilalle hän kuitenkin olisi kovin mielellään ottanut Egyptissä tapahtuvan Aidan. Helsingin Sanomat kirjoitti 12.3.1972: Tampereen kaupunginorkesterin, solistien ja kuoron musiikillinen yhteistyö yllätti lujuudellaan ja intensiteetillään. Tässä tietenkin Eero Kososen mutkaton, energinen ja koossapitävä ote merkitsi paljon.

Kaikkiaan Eero Kosonen johti musiikin Tampereen Oopperan 17 produktioon. Muita johtajia noina vuosikymmeninä olivat Martti Similä, Helvi Mäkinen, Paavo Berglund, Peter Lakovich, Leonid Bashmakov, Leo Funtek, Seppo Kiiskinen, Leif Segerstam, Stephen Portman, Paavo Rautio, Juhani Raiskinen ja Maurizio Rinaldi. Tämän maaseutuoopperan, Tampereen Oopperan, melkoisen korkean tason edellytysten luomisessa Eero Kososella oli epäilemättä tärkeä, suorastaan ratkaiseva osuutensa.

Canthin Roinilassa

Vuonna 1934 tuli kuluneeksi 90 vuotta Minna Canthin syntymästä. Canthista kovin innostunut Tampereen Teatterin silloinen johtaja Eino Salmelainen oli halunnut esityttää Canthin näytelmän Roinilan talossa, johon Kosonen sävelsi musiikin. Canthin perikunta kielsi näytelmän esittämisen. Salmelainen oli tullut jossain haastattelussa maininneeksi, että tietyt Canthin teosten vaikeat nuorten tyttöjen kokemukset varmaan perustuivat kirjailijan omiin kokemuksiin. Tästä perikunta närkästyi. 45 vuotta myöhemmin 1979 teos kuitenkin esitettiin konserttiversiona säveltäjän johdolla. Mukana oli Tampereen Kaupunginorkesteri, Tampereen  Oopperan ja Tampereen Teatterin jäseniä sekä ryhmä Pirkanpojista. Esityksen juonsi Ossi Räikkä, pääosissa lauloivat Kaija Sinisalo, Reijo Lahtinen, Elisabeth Haavisto, Seppo Mäki ja Martti-Mikael Järvinen. Esitys sai myönteisen vastaanoton ja herätti ajatuksen esittää koko teos Pyynikin Kesäteatterissa ytimekkäällä nimellä Roinilassa. Nyt se oli tekijänoikeuksien kannaltakin mahdollista. Ulkoilmasovituksen tapahtumapaikat ja lavastuksen yksityiskohdat kävivät ohjaaja Edvin Laine, lavastaja Aarre Koivisto, toiminnanjohtaja Veli Sandell ja teatteripäällikkö Esko Raipia mittaamassa paikan päällä huhtikuussa 1980. Ensi-ilta oli ennen juhannusta. Kesäteatteriesityksen suunnittelijat joutuivat kahlaamaan lumisessa maastossa. Yleisömenestyksestä tulikin suuri, 80 esityksessä kävi 67 000 katsojaa, keskimäärin 837 näytäntöä kohti. Eräs noin sadan pääsylipun tilaaja oli myynyt liput ja paennut Ruotsiin rahoja teatterille tulouttamatta.

Kansan Lehden Matti Rosvall huomautti, että konserttisali oli täsmälleen oikea paikka Kososen musiikille. Pyynikki oli sille kuitenkin mahdollisimman epäedullinen, sillä ulkoilmaesitystä varten on täytynyt tehdä ratkaisu, jonka myötä musiikki toimii kokonaan äänitystekniikan varassa, laulut ja orkesteriosuudet ajetaan kuuluville nauhalta näyttelijöitten vain teeskennellessä laulavansa.

Arvostelijat antoivat yleensä moitteita tyhjänpäiväisenä pitämänsä näytelmän valinnalle, mutta kiitoksia Eero Kososen musiikille.

Näyttelijä Ossi Kostia ja TTT hänen aikanaan
Näyttelijätär Aurora Aspegrén

Jussi Lehtonen

Muita julkaisuja aiheesta (jos löytyy):
Tampereen Teatterimuseo