Komean uran tehnyt Mikko Majanlahti oli ”Karjala poikii” – sieltä lienee tullut hänen huumorintajuinen ja joviaali luonteenlaatunsa.
– Isä tuli toimeen kaikkien kanssa ja oli hyvä keskustelija ja kuuntelija. Hänen kanssaan oli hienoa keskustella – hän oli kiinnostunut kaikesta ja halusi tietää asioista. Isä oli loppuun asti kiinni ajassa, seurasi maailmanpolitiikkaa ja katsoi uutisia. Hän myös luki paljon, vaikka näkö meni viime aikoina vähän huonoksi, kertoo Mikko Majanlahden tytär näyttelijä Sanna Majanlahti.
– Taidemaalausta isä harrasti koko ikänsä: maalasi äitinsä ja vaimonsa, Maija-Liisa Majanlahden, meidän lasten ja monet muut muotokuvat. Vielä viimeisessä kodissaan, Kuuselan palvelutalossa, hän oli mukana kuvataidepiirissä. Mikko Majanlahti menehtyi äkillisesti 14.5.2023.
Majanlahti syntyi 29.8.1933 Ensossa, Karjalassa. Evakkomatka sotien aikana päätyi Kokemäen, Pirkkalan ja Härmälän kautta Nekalaan. Teatteri kiinnosti Mikkoa jo varhain, ja hän on kertonut ensimmäisen teatterikokemuksensa olleen Sakari Topeliuksen Hyrrä Tampereen Teatterissa. Siitä oli jäänyt mieleen Sylvi Salosen repliikki:” Tiedän vaan, mikk’ on parempaa, se on makkaraa.”
Majanlahden vanhemmat eivät olleet teatteri-ihmisiä, mutta isä luki lapsilleen paljon, muun muassa Seitsemää veljestä ja Tarzania. Mikon mieli paloi kuitenkin teatteriin ja hän meni jo 16-vuotiaana työväenopiston näytelmäkerhoon Vanhalle kirjastotalolle.
– Enimmäkseen vain katselin toisten harjoittelemista, mutta olin kyllä pienessä vanhan everstin roolissa Anton Tsehovin näytelmässä.
– Raittiustalon näytelmäkerhoon menin 17-vuotiaana ja siellä sain vallesmannin roolin Pohjalaisissa. Olin niin pieni, että saappaani täytettiin sanomalehdillä, että olisin ollut pidempi.
– Ohjaaja Klaara Näre-Keskinen näki minut lavalla ja pyysi Messukylän Työväen näyttämölle, jossa sain tehdä useampia rooleja. Päätinkin pyrkiä Teatterikouluun Helsinkiin, mutta armeijan käytyäni palasin vielä Klaara Näre-Keskisen oppiin, on Mikko Majanlahti muistellut.
Mikko Majanlahti oli 24-vuotias pyrkiessään Teatterikouluun, ja sinne oli näyttelijälinjalle yläikärajana 23. Niinpä Mikko pyrki ohjaajalinjalle ja pääsi Seppo Haukijärven kanssa ainoina. Opetus oli osin yhteistä näyttelijöiden kanssa, ja sillä kurssilla olivat muiden muassa Liisa Roine ja Seppo Mäki – heistä tuli elinikäiset ystävät.
Koulussa Mikko tapasi myös tulevan vaimonsa, Ilomantsista kotoisin olleen Maija-Liisa Sivosen. Maija-Liisa on kertonut sanoneensa Mikolle :”Onpas teillä komeat hampaat” ja Mikko ihmetteli kuinka noin näpsäkällä tytöllä on noin kauheat kengät.
Pari oli tutustunut jo Pyynikin kesäteatterissa Isännän ääni-näytelmässä vuonna 1957, alkoi seurustella ja se jatkui, kun Mikkokin tuli Teatterikouluun. Siitä seurasi yli 55 vuoden onnellinen yhteiselo.
Maija-Liisa oli vuotta ylemmällä kurssilla ja sai valmistuttuaan työpaikan Imatralta. Mikko meni valmistuttuaan Lappeenrannan kaupunginteatteriin ja sinne muutti Maija-Liisakin. Mikko toimi Lappeenrannassa ohjaajana ja vt. johtajana vuosina 1961–63 josta siirtyi Tampereen Teatterin ohjaajaksi.
Ensimmäinen ohjaus oli Fantasticks, joka sai suomenkielisen kantaesityksensä Mikon 30-vuotispäivänä alunperin Eero.V. Kosteikon perustamassa Pikkuteatterissa, joka oli siirtynyt Tampereen Teatterin hallintaan. Mukana oli iso joukko uusia taloon tulleita näyttelijöitä kuten Tapani Perttu, Seppo Mäki, Leo Lastumäki, Martti Pennanen, Ahti Kuoppala, Keijo Lindroos, Maija-Liisa Majanlahti ja teatterissa jo ollut Kaija Sinisalo.
Kapellimestarina oli Juhani Raiskinen, joka säesti flyygelillä ja usein mukana oli myös harpisti. Musiikkinäytelmä sai suuren suosion ja erityisesti se muistetaan laulusta Muistatko syyskuun, joka on vieläkin Seppo Mäen lauluohjelmistossa. Itsellenikin se on jäänyt mieleen suurena elämyksenä, samoin kuin West Side Story. Siinä olivat näyttelijöinä Mikko ja Maija-Liisa Majanlahti, Tapani Perttu, Kaija Sinisalo, Liisa Roine ja Seppo Mäki, Anja Räsänen, Olavi Niemi ja monet muut nuoret.
Parin vuoden päästä Mikko Majanlahti sai ohjaajan paikan Tampereen Työväen Teatterista, mistä tulikin hänelle kotiteatteri kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Viimeiset vuodet, 1981–85 hän toimi myös teatterin johtajana.
Majanlahden ohjausten lista on pitkä ja monipuolinen. Hän ohjasi paljon klassikkoja kuten Anton Tsehovin Vanja-eno ja Kolme sisarta, Mestari Olavi, Anna-Liisa, Pitkän päivän matka yöhön ja Reviisori. Myös musiikkinäytelmät olivat suosittuja: Viulunsoittaja katolla, The Sound of Music ja Piaf, jonka unohtumattomassa nimiroolissa loisti vaimo Maija-Liisa Majanlahti. Ehkä parhaana ohjauksena Mikko Majanlahdelta muistetaan Säätiö, joka valittiin Vuoden esitykseksi.
Viimeisiksi työvuosikseen Mikko Majanlahti kutsuttiin Turun Kaupunginteatterin johtajaksi ja hän oli siellä vuodet 1986–90.
Eläkkeellä ollessaan hän ohjasi vielä joitakin näytelmiä kuten Avoimet ovet-teatterin ja Tampereen Teatterin yhteistuotannon Tarpeistonhoitajan tähtihetken. Seppo Mäen monologista tuli huippusuosittu, ja sitä esitettiin muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa ja monissa muissakin teattereissa kautta Suomen.
Mikko Majanlahti piti hyvin tärkeänä myös teatterikoulutuksen saamista Tampereelle. Hän kävi monet kerrat Matti Tapion kanssa Eduskunnassakin puhumassa asiasta, mutta pitkään oltiin sitä mieltä, että yksi koulutuspaikka Suomessa riittää. Tampereelle se kuitenkin saatiin, ja Mikko Majanlahti toimi yliopiston näyttelijäkurssin opettajana vuonna 1967, apulaisjohtajana 1973–77 ja johtajana 1979–81. Tampereen yliopiston Draamastudion vt. johtajana hän toimi vuodet 1971–73. Opettajana hän oli hyvin pidetty.
– Mikko oli hyvä työkaveri, kiittää pitkästä yhteistyöstä näyttelijä Eila Roine. Hän ei komennellut ketään, ei moittinut eikä sanonut kenestäkään pahaa. Hän ei ollut kateellinen ja oli äärimmäisen rehellinen. Myös Liisa Roine ja Seppo Mäki kiittävät Mikkoa monikymmenvuotisesta ystävyydestä.
Jo 1960-luvun alussa monet tamperelaiset näyttelijät hankkivat kesäpaikan Savonlinnan läheltä, Enonkoskelta.
Työväen Teatterissa oli näyttelijänä Aino-Maija Tikkanen ja hänen aviomiehensä Aarne Kinnunen oli Enonkoskelta kotoisin. Kinnusen suvulla oli siellä paljon rantatontteja.
Matkaan lähtivät Vili Auvinen ja Veijo Pasanen ja totesivat paikat hienoiksi. Pian sinne syntyi oikea tamperelaisten näyttelijöiden reservaatti: mökin paikan hankkivat Eila Roine ja Vili Auvinen, Veijo ja Marjatta Pasanen, Mikko ja Maija-Liisa Majanlahti, Liisa Roine ja Seppo Mäki, Esko Roine, Tommi ja Teija Auvinen. Suurin osa mökeistä on eri saarissa, mutta todella paljon aikaa vietettiin yhdessä ja hauskaa oli. Siellä myös kuvattiin kesäisin yleensä yksi jakso Heikkiä ja Kaijaa.
– Isälleni Kalahariksi nimetty kesäpaikka Enonkosken Ihamaniemessä oli äärettömän tärkeä, sielunmaisema. Usein hän istui rannalla ja ihaili edessä olevaa järveä. Koko perheelle paikka on rakas, ja sinne matkustettiin heti koulujen loputtua ja oltiin lähes kolme kuukautta. Matka oli aika pitkä – siihen aikaa se kesti seitsemän tuntia. Ne olivat kaikille onnellisia aikoja, muistelee Sanna Majanlahti.
Viimeiset vuodet olivat Mikko Majanlahdelle raskaita. Maija-Liisa vaimo, 77, menehtyi vakavaan sairauteen tammikuussa 2017. Saman vuoden lokakuussa poika, Antti Majanlahti, kuoli yllättäen vain 50-vuotiaana sydäninfarktiin. Hänet oli juuri valittu Valkeakosken teatterin johtajaksi. Hänellä oli vaimo ja alaikäiset lapset, tyttö ja poika.
– Isä suri kovasti kohtuutonta menetystä. Sitten tuli vielä korona, jolloin en voinut tavata häntä moneen kuukauteen. Parvekkeelta hän heilutti, kun menin pihalle katsomaan. Uskon, että nämä asiat romahduttivat isän terveyttä ja vaikuttivat vahvasti hänen omaankin poismenoonsa, pohtii Sanna Majanlahti, joka on nyt perheensä ainoa.
————
Tämä artikkeli (lisäkuvineen) on alunperin julkaistu EINO-lehden numerossa 1/24, jonka sähköisen version voi ladata TÄSTÄ.
