Eino Salmelainen johti Tampereen Työväen Teatteria vuosina 1943 – 66. Hän oli hyvin kiinnostunut tanssista ja päätti, että teatteri järjestäisi vuosittain balettinäytännön. Avarakatseinen johtaja sai pian huomata luovivansa kahden voimakkaan tanssinopettajan, Liisi Hallaksen ja Ester Naparstokin, välissä.
Tamperelainen tanssija-koreografi Minna Saari on kirjoittanut äskettäin julkaistun teoksen Tanssiva tehdaskaupunki. Siinä hän kertoo muun muassa Eino Salmelaisen kiinnostuksesta tanssiin.
– Salmelainen tuli Työväen Teatterin johtoon vuonna 1943. 1940-luvun lopussa teatterissa vieraili tanssiryhmä Neuvostoliitosta, ja Salmelainen kävi puolestaan Moskovassa vuonna 1948 tutustumassa teatteri- ja tanssikoulutukseen. Legendaarinen tanssinopettaja Liisi Hallas teki siihen aikaan koreografioita kumpaankin tamperelaisteatteriin. Minna Saaren arvion mukaan Salmelainen kävi ehkä opettajan kanssa hyvinkin innostavia keskusteluja.
– Ruth Matso muisteli, miten Hallaksen oppilaista melkein tapeltiin – he kun olivat silloin ensimmäinen ammattitaitoinen ryhmä, jota teattereissa voitiin käyttää.
Balettia joka kaudella
Ennen Salmelaista Työväen Teatterissa toimi Viipurista saapunut balettimestari Kaarlo Eronen. Hän sommitteli tamperelaisille harrastajille vuonna 1933 Sheheradzade-baletin ja sen jälkeen vielä Joutsenlammen. Sodan jälkeen teattereissa oli paljon kevyitä näytelmiä ja operetteja. Niiden joukkokohtauksiin tarvittiin paljon myös tanssijoita. Ennen Liisi Hallasta ja Ester Naparstokia varsinaisia ammattitanssijoita ei Tampereella ollut. Ennen vuotta 1949 Eino Salmelainen oli käyttänyt teatterissa Liisi Hallaksen tanssijoita. Heidän suunnitelmissaan oli valmistaa joka näytäntökaudelle yksi baletti.
– Syksyllä 1948 teatterissa olikin ensimmäinen Hallaksen balettiryhmän esitys, jossa nähtiin muun muassa Satumetsä ja Chopiniana. Jouluna esitettiin myös Salmelaisen ohjaama Kesäyön unelma.
Koreografien välirikko
Keväällä 1949 Salmelainen vaihtoi yllättäen koreografia. Kaija Mäkelä, joka oli Ester Naparstokin oppilas, oli kertonut opettajasta miehelleen Veikko Sinisalolle
– Salmelainen kuuli Sinisalolta tästä ihmeellisestä naisesta, joka oli opiskellut teatteria ja tavannut muun muassa Bertolt Brechtin. Salmelainen kiinnittikin Naparstokin Varkaitten tanssiaisiin koreografiksi. Jean Anouilhin komediaa käytiin katsomassa ja ihmettelemässä ympäri Suomen. Varkaitten tanssiaisissa ei ollut erikseen näyttelijöitä ja tanssijoita, vaan koko henkilökunta pantiin liikkumaan – näyttelijätkin tanssivat. Liisi Hallas koki tulleensa tapahtumassa syrjäytetyksi, ja kiinteämpi yhteistyö Eino Salmelaisen kanssa päättyi siihen. Samalla Hallaksen ja Naparstokin välit tulehtuivat.
Vuonna 1953 teatteriin tehtiin Pessi ja Illusia-baletti, johon Salmelainen kiinnitti ulkopuolisen koreografin. Pääroolit menivät kaikki Liisi Hallaksen oppilaille tämän estelyistä huolimatta.
– Kun oppilaat menivät kertomaan asiasta innoissaan Hallakselle, tämä tokaisi, ettei enää opeta heitä.
Tanssi kuuluu sivistykseen
Eino Salmelaisella oli oma vahva näyttämövisionsa, mutta hän antoi naisille ilmeisen vapaat kädet näitten koreografioihin. Se oli siihen aikaan harvinaista teatterimaailmassa, ja todisti osaltaan Salmelaisen avarakatseisuutta.
– Salmelainen oli hyvinkin merkittävä tanssin ystävänä. Hänen kauttaan tanssi tuli teatterissa näkyville. Teatterit ovat olleet myös voimakkaasti mukana tanssin kehityksessä ja saaneet tanssiryhmien myötä lisää näyttävyyttä, Minna Saari sanoo.
– Eino Salmelainen myös puhui paljon tanssista ja tanssin opetuksesta muun muassa omassa avustajakoulussaan. Hänestä se kuului sivistykseen, ja siksi tanssin piti näkyä ja tulla nähdyksi.
