Tampereen Teatterin johtaja 1912–1915
Filip Hjalmar Hahl syntyi Raudussa, Karjalan kannaksella lääninrovastin perheeseen ja rakastui sekä kotiseutunsa Laatokan Karjalan maisemiin että taiteeseen jo lapsena. Kirjallisuus ja musiikki täyttivät pienen Jalmarin mielen, ja häntä voi hyvällä syyllä, arvostavasti, luonnehtia kaunosieluksi.
Jalmari Hahl kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta klassillisesta yliopistosta ja jatkoi opintojaan Helsingin Aleksanterin yliopistossa pääaineinaan estetiikka ja ”nykyiskansain kirjallisuus”. Opiskeluaikanaan Hahl johti vuosikaudet Ylioppilaskunnan laulajia. Väitöskirjansa Hahl kirjoitti 27-vuotiaana suvereenisti ranskan kielellä italialaisesta merkittävästä runoilijasta Giacomo Leopardista, jota on luonnehdittu kotimaassaan ”taivaasta pudonneeksi enkeliksi, jonka oli mahdotonta sopeutua tavalliseen ihmiselämään”.
Laajat opintomatkat Ranskaan, Saksaan, Italiaan ja Pohjoismaihin avarsivat esteetikon näkemyksiä ja vahvistivat kielimiehen taitoja.
Tohtori Hahl teki varsinaisen elämäntyönsä Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon ranskan ja saksan kielen lehtorina 1892-1925 sekä Aleksanterin yliopiston kirjallisuushistorian ja estetiikan dosenttina 1909-1927 kirjoittaen myös runsaasti kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja.
Jalmari Hahl oli myös henkevä kirjailija, jonka novelleja ja romaaneja kiitettiin huolitellusta tyylistä, sopusuhtaisesta rakenteesta sekä hienostuneesta ihanteiden ja kauneuden palvonnasta, mutta moitittiin henkilöhahmoiltaan verettömiksi, hauraiksi ja ohuiksi.
Kielinero Hahlin suomennoksia italian ja ranskan kielistä sen sijaan kiitettiin ja syystä. Hahl käänsi mm. Descartes’in ja Rousseaun filosofisia teoksia sekä Grazia Deleddan (italialainen nobelisti), Flaubert’in ja Daudet’n romaaneja. Hahl suomensi myös Elias Lönnrotin ruotsiksi kirjoittamat runonkeräysretkiensä mainiot matkakertomukset. Moni vilpitön Kalevalan ihailija on mennyt tässä kohdassa vipuun ja luullut lukevansa suomen kielen pääarkkitehdin Lönnrotin alkuperäistekstiä; niin elävästi ja luontevasti Hahl on tavoittanut Lönnrotin välillä huimienkin seikkailuiden hengen ja vivahteet notkealla suomen kielellään.
Hahl suomensi ja kirjoitti myös näytelmiä, mikä vei hänet kaksi kertaa teatterin johtajuuteen. Jalmari Hahl oli Suomen Kansallisteatterin johtajana 1905-1907 ja Tampereen teatterin johtajana 1912-1915 toimien siis samaan aikaan myös opetustehtävissä Helsingissä sekä yliopistolla että norssissa.
Hahl myös ohjasi näytelmiä. Elli Tompuri, Tampereen teatterin johtaja vuonna 1905, kertoo, ettei Hahl puuttunut näyttelijän roolin luomiseen vaan ”hymyili vain ja oli hieno mies, antoi taiteilijan itse luoda”. Näillä keinoilla Hahl nosti Tampereen teatterin taiteellista tasoa, vaikka johtajaa moitittiinkin epäkäytännöllisyydestä ja talouskin aika ajoin takkusi.
Hahl avasi Tampereen kautensa suomentamallaan Roberto Braccon murhenäytelmällä Nellina, ja esitti kolme vuotta myöhemmin jäähyväisnäytäntönään oman historiallisen draamansa Kandaules, jonka kuoro-osuudet oli säveltänyt Toivo Kuula.
Vuonna 1918 kuningasmielinen Hahl julkaisi teoksen Tuleva kuninkaamme, joka käsitteli Hessenin prinssi Friedrich Karlia, josta ei tunnetusti sitten kuitenkaan tullut Suomen kuningasta.
Jalmari Hahlin oma vaellus päättyi erikoisesti. Tämä koko ikänsä naimattomana pysytellyt hieno herra, yksinäinen miekkonen, sai sydänkohtauksen kadulla yöllä Kruunuhaassa elokuussa 1929. Hahlilla ei ollut henkilöllisyyspapereita taskussa eikä kukaan tunnistanut tai kaivannut tätä aikoinaan varsin tunnettua kulttuuritoimijaa, ei viranomaisten lehti-ilmoittelun jälkeenkään, joten Hahlin ruumis haudattiin tuntemattomana Malmin hautausmaalle. Tapaus selvisi vasta kuukautta myöhemmin, kun asunnostaan kadonnutta Hahlia ymmärrettiin alkaa etsiä.
