Otteita Jussi Helmisen, Ahaa Teatterin perustajajäsen (sittemmin mm. TTT:n johtaja 1990-98) muistelmista ”Jäljen häivä”.
1972
Kurt Nuotio on lähdössä pois Ahaasta saatuaan kolmen vuoden taiteilija-apurahan, joka edellyttää, ettei saaja ole kiinteässä työsuhteessa. Minut on vapautettu kirjoittamaan syksyn uutuutta ja teatterilta on menossa tila alta. Kirrekin on lopettamassa, joten pitää etsiä uutta henkilökuntaa mukaan seuraavaan syksyyn. Ahaa on ainoana Helsingin ulkopuolisena teatteriryhmänä mukana perustamassa Teatterikeskusta -71.
Pentti Bona Kotkaniemi lähtee mukaan leikkiin, ja hän auttaa etsimään myös näyttelijöitä. Löydetään Matti Ruohola ja Maija-Liisa Turkka (sittemmin Martón), Joukon vaimo, pienen 1970 syntyneen Juhan äiti. Saan kevään aikana kirjoitettua uuden näytelmän, jonka treenit voidaan aloittaa uusilla ahaalaisilla elokuussa, itse olen silloin sivarina asevelvollisuutta suorittamassa.
Lastenteatterista
Ensiksi termin täsmennys: lastenteatteri on aikuisten tekemään teatteria lapsille, lapsiteatteri on lasten tekemää. Sama jako: nuortenteatteri – nuorisoteatteri.
Lastenteatterin ohjelmistovalinnassa tekijöiden on hyvä tiedostaa fakta: teatteriin lähtöpäätöksen tekee aina aikuinen. Karrikoidusti: Yleisömenestyksiä ovat sellaiset esitykset, joita isoäitien isoäidit veivät heitä lapsena katsomaan. Prinsessa Ruususet, Tuhkimot, Lintu siniset.
Tai lähtöpäätöksen tekijän, isän, äidin, opettajan tai isovanhemman, on oltava varma siitä, että esitys on sopiva heidän lapselleen. Sen on oltava tuttu, joko satuna, kirjana tai ennen esitettynä näytelmänä: Peppi, Ronja, Eemeli, Fedja-setä, Risto Räppääjä, Heinähattu ja Vilttitossu, Ella ja kaverit, Tatu ja Patu, Herra Hakkarainen ym.
Yksi tapa saada lapsiyleisöä on erikoistua lasten- ja nuortenteatteriksi, sen teki Skolteatern, Ahaa, Penniteatteri, Hevosenkenkä ym. Tällöin luo eräänlaisen takuutuotesuhteen lasten aikuisiin: täällä tehdään laadukasta lastenteatteria, vaikka juttua ei etukäteen tuntisikaan. Ahaan tupakkanäytelmät, Morjens maailma. Hölmöläiset ja Skolteaternin useat eri esitykset ovat tästä esimerkkejä.
Lastenlääkäriltä vaaditaan pohjaksi yleislääkärin koulutus, vasta sen jälkeen voi erikoistua lastentauteihin. Teatterissa toivon tekijöille samaa vaatimusta: ensin pitää tehdä Tshehovit, Shakespearet, Wuolijoet ja Canthit, vasta sitten lastenteatteria. Perään toistan aforismini: Ei teatteria ole vaikeaa tehdä, vaikeaa on tehdä sitä hyvin.
Teatterit tarvitsevat hyvää lasten- ja nuortenteatteria opettamaan heille miten avata teatterin ovi, miten astua sen kynnyksen yli, miten käydä teatterissa, miten ottaa se tavaksi. Tartuttamaan teatterikipinää tuleviin aikuiskatsojiin. Hyvä korkeatasoinen ammattimainen lastenteatteri kehittää katsojien eläytymis- ja vastaanottokykyä sekä tulevaa kriittisyyttä. Se on koko kansan teatterin jatkuvuuden elinehto.
1972 – 1973
Syksyn näytelmä on Huumausainenäytelmä – eli Kamal Yrgyplyn ihmeellinen matka Turkista Suomeen ja mitä sitten tapahtui…
Sen vuoden Tampereen Teatterikesän kansainvälinen raati palkitsee esityksen, Vivica Bandler kutsuu sen Tukholman Kaupunginteatteriin vierailulle, ja se kutsutaan Ranskaan Nancyn festivaalille toukokuussa 1973. Se kiertää koko Suomen, jatkaa ohjelmistossa vielä seuraavanakin näytäntökautena uusilla näyttelijöillä, esityksiä kertyy 247. Koulu-TV taltioi sen ja kas, sekin minulla on USB:lla. Ohjaaja Bonan ja minun yhteistyöni alkaa hyvin, meillä on yhtä tyhmänhullu crazy huumorintaju, ja se jatkuu vuosien päähän. Molemmat haluavat antaa katsojalle asian lisäksi iloa ja oivalluksia. Väitän, että -90-luvun TTT:n menestysnäytelmä Turmiolan Tommi (kirj. Jorma Kairimo) saa innoituksensa näistä ajoista.
Kutsumme tyyliä hatunvaihtoteatteriksi. Kaikilla neljällä näyttelijällä on useita rooleja, hatut eli roolien puvut käydään pikavaihtamassa säkkikankaisen shermin takana. Kirjailija ei siis saa kirjoittaa kohtauksia, joissa olisi yli neljä näyttelijää, ja pitää osata kirjoittaa tekstiin ainakin minuutin verran aikaa rooli- eli vaatteenvaihdoille. Siitä taustatörmäilystä ja -sohinasta olisi saanut oman komedian.
Ahaa kutsutaan siis Ranskaan. Esitys on silloisessa Nancyn festarin tarjonnassa ihan liian perinteistä puheteatteria, joskin kiitettyä genressään. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin suomalainen lehdistö seuraa miten maan teatterit pärjäävät maailmalla – ne harvat, jotka sinne kutsutaan. Helsingin Sanomat lähettää toimittajansa Sole Uexküllin seuraamaan tapahtumaa ja raportoimaan siitä.
Saamme maistaa eurooppalaisen senhetkisen nykyteatterin ihmeitä. Amerikkalainen performance-taiteilija Richard Gallo on kaikkien huulilla, koska hänen esitystään kaupungin johto haluaa sensuroida. Se ei myönnä lupaa taiteilijan idealle, ja Gallo kieltäytyy esiintymästä. Idea on selkeä: hän haluaa pudottaa helikopterista torille ensin tuhansia appelsiineja ja lopuksi ihmisen ruumiin. Festivaali menee lakkoon taiteellisen vapauden rajoittamista vastaan. Kuohuu.
Vappupäivänä siis festivaali ei pyöri. Istuskelemme puolilla päivin torin toisen reunan kahvilassa, mukana on myös juuri nyt toimeton HS:n toimittaja ja kriitikko Sole Uexküll. Torin vastapäiseltä laidalta alkaa kuulua laulua ja ääntä, sitten sieltä ilmestyy vappumarssi punaisine lippuineen ja banderolleineen, se on festivaalin väen mielenosoitus. Silloin toiselta reunalta tätä kohti lähtee rynnäkkökilvin ym. varusteltu poliisien rintama. Kahviloiden pöydät kaatuvat kuin muinoin Vanhan valtauksessa aulan, ja Solekin, silloin 53 v, ottaa pöydältä lasisen tuhkakupin ja heittää sen kohti poliiseja.
Tapio Kouki ja Marja Packalén tarttuvat imarreltuina kutsuun liittyä Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan, noiden kotkien, johtamaan Turun Kaupunginteatterin ensembleen. Se on jo noussut maineensa huipulle Seitsemällä veljeksellään. Jos kutsu tulee, totta kai mukaan! Myös Maija-Liisalle kiertue-elämä pienen lapsen äitinä riittää. Heidän tilalleen saadaan Tapsan kurssikaveri Pertti Pertsa Melasniemi, sekä Margit Maggi Lindeman ja Liisa Paatso. Perheelliselle Huttusellekin taival Ahaassa on lopuillaan, säveltäjä-muusikoksi headhuntataan entisen tamperelaisen Pop-teatterin ja Sirut-lauluyhtyeen ja Woodoo-bändin paikallinen jäsen Jukka Siikavire. Teatterisihteeriksi löydetään alan aarre Jaana Jyrkänne.
Tänä näytäntövuonna Ahaa on katsojaluvuiltaan n. 85 000 maan kahdeksanneksi suurin teatteri.
1973 -1974
Ahaa on vanhan bussilotkon hajottua lopullisesti ostanut Mercedes Benz 508:n, katetun kuorma-auton, johon tehdään matkustamo kahdeksalle. Takatilaan jää tilat lavasteille. Teatteri on maksanut jo edellisen auton hankinnan yhteydessä halukkaille vapaaehtoisille kuorma-autokortin, joka sitten velvoittaa myös ajamaan bussia keikoilla. Pertsa, Matti ja minä vastaamme huutoon, sittemmin systeemi toimii myös uusille tulokkaille Koukin Jussille ja Jouni Jalarvolle.
Eräänä talviaamuna kovalla pakkasella, kun pitäisi lähteä kiertueelle, Mersun akut eivät jaksa käynnistää kohmettunutta dieseliä tulppien hehkuttamisesta huolimatta. On tilattava hinausauto vetämään se käyntiin. Pertsa kertoo, että saatuaan Mersun surraamaan hän kävelee sen ohjaamosta edessä olevan hyvän työn tehneen hinausauton koppiin. Hän maksaa ja tietysti pyytää kuittia Mersun rekisterille TFO-39. Kuljettaja kirjoittaa kuittilappuun: T – ja pysähtyy miettimään. Puhahtaa. Sitten hän avaa ovensa pakkaseen ja katsoo taakseen Mersun rekisterikilpeä, sulkee oven ja jatkaa kuitin kirjoittamista: – FO-39.
Olemme teatterina jo käsitelleet tupakan ja huumausaineet. Nyt me mietimme, mikä seuraavaksi uppoaisi kouluille. Koska kansainvälisyyskasvatus on uusi teema opetusohjelmaan, päätimme olla ajan hermolla ja tehdä siitä näytelmän, Morjens maailman.
Kirjoitan päärooliksi taikuri Taavetti Tuhattaitoisen, joka sanomalla Ganzoin! (oma simsalabimini) tekee taikoja ja pääsee matkustamaan ympäri maailman Boliviasta Vietnamiin ja Tansaniaan. Maat ovat Suomen silloises kehitysavun kumppaneita, maan ulkopoliittisen mantran mukaista taktikointia. Matkalla hän toki käyttää taikavoimiaan, tekee taikomalla mm. kaivon Tansanian kuivalle syrjäseudulle. Taikatempuissa kutsutaan roolin Mattia opettamaan maailmanmestaritason taikuri Jorma Airaksinen, joka on myös Tampereen Draamastudion käynyt osaaja. Jorman kanssa yhteistyö ja ystävyys jatkuu aina näihin päiviin asti ja näistä eteenkin päin.
Olemme lyhyessä ajassa saavuttaneet melko luotettavan ammattiteatterin maineen, oma tyylimme ja otteemme esittämiseen alkaa olla suosittu. Kerran hollolalaisen koulun juhlasali täyttyy n. 800 oppilaasta Huumausainenäytelmän ääreen, itse olen yleisön joukossa sen sivulla. Kun esityksessä poliisit Markkanen ja Kottonen ajavat Yrgyplyä takaa autolla, laittaa ohjaaja Kotkaniemi Matin ja Margitin istumaan tuoleille, Matti-Markkanen ajaa lasten leluratti kädessään ja pärisyttää huuliaan tehden auton ääntä. Juuri niin kuin pikkulapset tekevät, räkä roiskuu. Hän ajaa kovaa, huutaako Margit samaan aikaan pii-paa-pii-paa. Silloin Margit-Kottonen näkee takaa-ajettavan muka kääntyneen vasemmalle sivutielle, heidän ajaneen risteyksen ohi, ja sanoo Matille tekstin mukaan repliikin Tee Uu! Kuski Matti miettii hetken, oivaltaa sitten ja kääntää leluratin 180 astetta ympäri, ja pärisee taas kiihdyttäen. Vieressäni istuva n. 12-vuotias poika katsoo ihmeissään, ja antaa ylistävimmät kehut eli komeimman kritiikin Ruoholan näyttelijäntyölle sanoen vakavana ihaillen: Ja pokka pitää!
Esitys palkitaan jälleen Teatterikesässä. Päätämme demokraattisesti, että emme julkista tästä seurauksena saamaamme kirjettä. Kirjeessä on kymmenen kappaletta sadan markan seteleitä käärittynä ruutupaperiin ja saatesanat: Haluan näin tukea työtänne, onnea ja menestystä jatkossa ja allekirjoitus UKK. Kirjekuori on tasavallan presidentin kanslian kuori.
Ahaa tekee kantaesitykseksi Jarkko Laineen uutuusnäytelmän Kauniita unia, beibi . Morjens maailma esityksestä Helsingin Sanomien Kirsikka Siikala (sittemmin Moring) otsikoi kritiikkinsä: Ahaan uusi täysosuma.
Ahaan maine kiirii maailmalle, meitä tulee katsomaan Sibenikin lastenkulttuurifestivaalilta Mladen Bjazic. Suomi ja Jugoslavia ovat juuri solmineet kulttuurivaihtosopimuksen, Ahaa olisi ensimmäinen vierailija maassa Morjens maailmalla, serbokroatiaksi Zdravo Zvijete! Tämä muuttuu todeksi kesäkuussa 1974. Ahaa lähtee jugoihin. Ja jälleen Helsingin Sanomat lähettää matkasta raportoimaan toimittajan, nyt Kirsikan. Esitys taltioidaan Kroatian televisiolle ja siis tekstitetään.
Kun vihdoin saamme iltaesityksen lavasteet purettua ja pakattua Mersuun ja käytyä suihkussa, pääsemme ajamaan iltavastaanotolle. Ohoh. Sieltä on herasväki ehtinyt jo poistua, ruuat on kaikki syöty, pöydät sottaisia. Onneksi ihan kaikkia viinejä ei ole juotu! Päätämme maistaa ovatko ne hyviä, ovat. Tällaiset juhlat siis Suomen suurlähetystö meidän työmme avulla jugoille ja itselleen järjesti. Luulimme hetken, että kunniaksemme. Ei, ei meille.
Kirsikka Siikala kirjoittaa Helsingin Sanomissa 7.7. 1974 mm:
”Asiantuntijaraati kiitteli kilvan. Paitsi lapset myös aikuiset kokivat ahaalaisten Morjens maailman poikkeuksellisen onnistuneeksi tavaksi tehdä lastenteatteria. Festivaalin yhteydessä päivittäin kokoontuva asiantuntijaraati nimittäin kiitteli sydämestään suomalaisia todeten Ahaan ryhmän olevan maansa parhaita suurlähettiläitä. Ahaa Teatteri on esityksellään tehnyt enemmän Suomen sijoittamisessa maapallolle ja jugoslavialaisten mielikuviin kuin täkäläiset maantieteen lehtorit ja professorit. Totesi eräs raadin jäsen”.
Kirjailijoista, lastenteatteriohjaajista, lastenkulttuurin asiantuntijoista ja kriitikoista koostuva raati alleviivasi erityisesti Ahaa Teatterin kykyä murtaa näyttämön ja katsomon väliset raja-aidat, aktivoida yleisönsä ja saada lapset kiinnostumaan esityksen joka metristä. Näyttelemistyyli ja visuaalisesti selkeät ja konkreettiset symbolit saivat raadin jäsenet lämpenemään pitkiin kiitospuheenvuoroihin. Myös Morjens maailman sisällölliset ansiot huomioitiin ja sen ansioksi luettiin kautta linjan esiintullut humanismi, lasten johdattaminen kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Paras kiitos Ahaa Teatterille oli lopputoteamus, jonka mukaan Morjens maailmaa pidettiin siihen asti Sibenikissä nähdyssä lastenteatterissa eräänlaisena käännekohtana.
1974 – 1975
Ilkka Kylävaara kirjoittaa Ahaalle tekstin Juomajuttuja v. 1974 ja Matti Ijäs ala-asteelle suunnatun Ottakaa hikka kiinni.
Helmikuun -75 ensi-ilta on kirjoittamani ensimmäinen näytelmämme aikuisille, sen nimi on Koettakaa vedellä, vastasi palopäällikkö. Nimi tulee Melasniemen Pertsalta. Hän kertoo olleensa jossain juhlissa, jossa kesken illan nautintojen soi puhelin. Siellä pyydetään palopäällikköä puhelimeen. Hän kuuntelee hivenen huojuen jonkin aikaa, muu väki odottaa hiljaa jännittyneinä. Sitten hetken kuluttua tämä sanoo puhelimeen vain Koettakaa vedellä. ja sulkee puhelimen. Juhlat jatkuvat.
Jukka Siikavire säveltää esitykseen hienoja lauluja, Ruoholan Matti näyttelee palopäällikköä, palomiehinä Koukin Jussi, minä ja Jukka, mukana myös Margit Lindeman ja Ulla-Maija Karjula. Kiittävän kritiikin kirjoittaa mm. HeSa:n Sole Uexküll 18.2.1975 ja HBL:n Greta Brotherus. Solen ingressistä sitaatti: ”…tekstistä tulee hyvin todennäköisesti myös ensimmäinen varsinaiselle teatterikierrokselle lähtevä Ahaa-näytelmä”.
Ahaan lasten- ja nuortennäytelmiähän ovat esittäneet jotkut muutkin, ainakin huumejuttua ja Morjens maailmaa, mutta tällä palokunnan piiriin sijoitetulla katselmuksella suomalaiseen elämänmuotoon pitäisi olla edellytykset laajaankin kysyntään.
Nimenomaan kesäteattereille siinä varmaan olisi muuan niin harvassa kasvavia ja kaivattuja tekstejä, missä kotoisia tuttuja nykyasioita käsitellään sekä kansanomaisesti että hauskasti ja vireästi eikä suinkaan ilman terää. Iso konstihan ei ole muuttaa sisänäyttämölle kirjoitetussa näytelmässä talvi kesäksi, syksy kevääksi, karviaismarjat istuttamiseksi, niin kuin Palopäällikön kirjoittaja Jussi Helminen tuumii alkusanoissaan.
Maaliskuussa 25. päivänä 1975 tekee Ahaa historiaa. Opetusministeri Ulf Sundqvist luovuttaa Valtioneuvoston juhlasalissa teatterille valtion tiedonjulkistamispalkinnon julkistamisesta teatterin keinoin. Teatterille! Lastenteatterille!
Olemme keikalla Lapissa, suuntaamme itärajan taa kohti Kostamusta. Keskellä selkosia minä ajan Mersu 508:aa, kun huomaan alamäessä oikealle loivasti kaartuvassa rinteessä auton kulkevan vinossa kuin laukkaava susi. Näen auton peileistä sen takaosan kulkevan liki keskiviivan väärällä puolella. Pysähdyn varovasti, katselemme kaikki, että jokin on nyt vialla. Asutusta ei näy edes horisontissa.
Sitten tunturista, jostain keskeltä ei mitään, lähestyy metsätietä pitkin iso tukkirekka poukkoillen kohti tyhjää tietä. Se kääntyy kohti meitä, pysähtyy, ja ammattikuljettaja kysyy mikä on ongelma? Kerromme. Hän katsoo Mersumme takapyöriä, kurkistaa auton perän alle, rynkyttää pyöriä, on vaiti. Kävelee takaisin rekalleen, mutta ei starttaa ja aja pois, vaan hakee autostaan lekan. Tulee takaisin se kädessä, hakkaa taka-akselin voimalla kohdalleen, sanoo: Akselin tappiha tuo lie poekki. Ei muuta ko kovvoo ajjoo! Ajamme varovasti Kostamukseen, kiertue jatkuu sitten korjatulla autolla.
Porin Teatterissa on saanut kantaesityksensä nyt turkulaisen nuoren Erkki Mäkisen ensimmäinen näytelmä Kauhea murhamies Lalli. Kun sitä ennen olen lukenut hänen kirjansa Ohoh, Lemminkäinen (tuo Häräntappoaseen edeltäjä), ja ihastunut molempien virtuoottiseen äidinkielemme käyttöön, otan häneen yhteyden ja tilaan, siis Ahaa tilaa, häneltä näytelmän. Alkaa ystävyys, joka jatkuu pitkään. Hänen ensimmäinen näytelmänsä Ahaalle on Muurmannin rataroikka syksyllä 1975. Erkki sittemmin kirjoittaa laulutekstejä, joita Jukka Siikavire säveltää, mm. Liehuva liekinvarsi on pitkän ystävyyden ja yhteistyön tuloksia.
1975 – 1976
Tampereen kaupunki kokoomuksen aloitteesta päättää lopettaa Ahaa teatterin tuen ja käymme kiivastakin teatteripoliittista väittelyä Tamperelainen lehden palstoilla kaupunginvaltuutettu ylilääkäri Rauno Heikinheimon kanssa. Hän tosin ei rajoitu teatteripolitiikkaan, vaan on avoimen puoluepoliittinen. Lehtileikkeissä Ahaata julkisesti tukee mm. Matti Rimpelä, asiantuntijamme tupakka- ja huumenäytelmien taustalla. Valtion lääketieteellisen toimikunnan nuorempi tutkija T. Lepistö kirjoittaa: ”Ahaa on terveyskasvatuksen asialla Tiedämmehän, että monessa teatterissa samoin kuin siellä sairaalassakin on eri puolueisiin lukeutuvia henkilöitä, mutta ei niitä laitoksia sentään kai voi nimittää poliittisiksi”.
Sitaatti minun vastineestani Heikinheimolle:
Joulukuun 15. Päivänä -75 järjestettiin Tampereella mittava tukikonsertti Ahaan hyväksi, jossa Heikinheimokin myöntää olleen useita maamme ja kaupunkimme kykyjä. Konserttiin lähettivät tukitervehdyksensä mm. yhdentoista maamme teatterin näyttelijäyhdistykset, monituhatjäseninen tamperelainen ammattiosasto Metalli 7 yli miljoonajäseninen SAK, Kouluhallituksen puheenjohtaja Erkki Aho – ja lukuisat muut yhteisöt ja henkilöt.
Päätän vastineeni piikitellen: Minulla on ilo kutsua myös vastustajamme n:o 1 seuraavaan ensi-iltaamme. Se on Sampolassa 8.2. -76, näytelmänä koko perheen Hölmöläiset. Toivottavasti Ahaa pystyy tällöin tarjoamaan myös ylilääkäri Heikinheimolle hänen mieleistään teatteria.
Minun tulkintani tapahtuneesta ei ole muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että kokoomus ja demarit kähmivät vanhaan asevelihenkeen jutun molempien mieliksi: kokoomus sai lopetettua kaupungin tuen Ahaalle ja sitä demaritkin hiljaa toivoivat, mutta samalla saivat olla julkisuudessa kulttuurin puolella ja vastustaa tuen lakkauttamista. Meille opetettiin kuntapolitiikkaa, kabinettisopimuksia, kähmintää ja suhmurointia.
Tukikonsertista huolimatta Ahaa velkaantuu, rahat loppuvat tuon tuosta, palkanmaksu tökkii, Jos joku saa apurahaa, hänet siirretään sen piiriin eikä makseta palkkaa lainkaan. Tasapalkasta pidetään kiinni, on sitä vuosien mittaan korotettukin. Mutta kun veronpidätykset jäävät rästiin, määrätään ne ulosottoon ja Ahaa haastetaan käräjille. Sinne joutuu menemään kannatusyhdistyksen puheenjohtaja, eli TTT:n ohjaaja Mikko Majanlahti, jolla ei ole osuutta ei arpaa tapahtuneeseen. Asia selviää, rästit saadaan jotenkin maksettua ja asia sovittua. Mikolta pyydellään anteeksi, häntä myhäilyttää kuten niin usein.
Henkilökunta Ahaassa on muuttunut, Pertti Melasniemi ja Maggie Lindeman lähtevät, tilalle tulevat Irma Junnilainen, Harri Rantanen, Jouni Jalarvo ja Eila Halonen. Ensemble siis kasvaa, myös puolipäivätoimisella taloussihteerillä. Palkkasumman nousun yhteyttä rahavaikeuksiin emme suostu näkemään, nehän ovat kaupungin tuen yllättävän putoamisen syytä.
Erkki Mäkisen näytelmän Muurmannin rataroikka tekstiä ei löydy Suomen Näytelmäkirjailijaliiton arkistosta (ehkä Ahaan hyllyiltä?), mutta muistan siitä parikin kohtaa ulkoa. Harri Rantasen rooli on kyllästynyt ja uupunut taisteluihin ja katselee pimeään pakkasyöhön Lapin tuntureilla. Ruoholan Matin rooli kysyy: Mitä sie tuijotat? Onk naisii alasti hankes? Harri vastaa: Hirtän ihteni ja pakenen Norjaan.
Näytelmän loppurepliikin soisi olevan klassikko kuten Some like it Hotin: Well, nobody´s perfect! Rataroikassa sen sanoo Uman rooli ripustaessaan pyykkiä: Mikkää ei oo niinku enne. Ja se on helevetin hyvä!
Tilaamme Erkiltä seuraavan näytelmän, päädymme muunnelmaan Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpojasta.
Hölmöläiset siis valmistuu kevääksi -76. Sitä öisin kirjoittaessani kuudennen kerroksen työhuoneeni ikkunasta näkyy Tampereen Verkatehtaan peltikatto. Joka aamuyö auringon alkaessa lämmittää peltiä, lehahtaa siihen lokkiparvi kello 03.15 nokkimaan peltien saumoja, etsivät varmaan hyönteisiä. Menossa on kiivas valtakunnallinen kiista aina Kekkosen Myllykirjeitä myöten alueen rakennusten suojelusta, hovi- ja korkein oikeuskin sitten puivat päätöksiä, joilla valtaosa rakennuksista puretaan Hotelli Ilveksen ja kauppakeskus Koskikeskuksen alta.
1976 – 1977
Millainen on Ahaan taival ollut kuutena sen ensimmäisenä toimintavuonna? Voisi sanoa, että tässä ajassa se kehittyi nollasta sataan, pop-up yrityksestä työnantajaksi. Maksoimmeko TES:n mukaisia palkkoja? Emme aluksi. Mutta hivutimme palkkojamme kohti alan keskitasoa koko ajan. Noudatimmeko TES:n työaikoja? Emme. Maksoimmeko päivärahaa matkapäiviltä? Kyllä. Olimmeko työnantaja? Mielestäni emme, olimme PK-alan pienyritys, investoimme työtämme ja lahjakkuutta yritykseemme, joka kasvoi. Oliko meillä työterveyshuolto? Oli. Oltiinko meidät vakuutettu? Oltiin. Teimmekö voittoa? Emme todellakaan!
Maksammeko royaltya eli tekijänoikeuskorvausta näytelmistä? Emme. Minun kirjoittamiseni tapahtuu palkallisella työajalla, kuuluu työnkuvaani. Jos tekstini menevät muualle, sieltä royaltya saan. Muille kirjailijoille maksamme kuukausi- tai urakkapalkkaa. Koululaisesityksistä ei voi royaltya periä, koska päästylippuja ei myydä. Kutsumme itseämme demokraattiseksi ammattiteatteriksi, olimme vapaa teatteriryhmä. Me teemme juuri niin kuin me haluamme. Päätämme asioista yhdessä, keskustelemalla ja äänestämättä.
Olen mukana lanseeraamassa sanaa laitosteatteri. Se on teatteripolitiikkaa, iskusana teatteriryhmien etujen lobbaamisessa apurahojen myöntäjille. Sana on väärä, mutta jäänyt negatiivisine sävyineen teatteripuheen arkikieleen. Ja ryhmät hyödyntävät sitä edelleen, vaikka entisistä ryhmistäkin on jo tullut laitoksia. Oikea sana on kiinteä ammattiteatteri.
Sääli, etteivät nämä taistele sanasta, antavat kilpakumppaninsa määrittää heidät. Ovatko ylimielisiä: räksyttäkööt koirat, meidän karavaanimme kulkee. Kulkeekin. Jälkikäteen sitä on enää mahdotonta muuttaa. Minun on pakko todeta se ollessani johtajana kolmessa kiinteässä ammattiteatterissa, Oulussa, TTT:ssa ja Espoossa – ja kahden jälkimmäisen aikana myös työnantajaliiton hallituksessa. Oma historiani puree tulevaisuudessa nilkkaani. Sanottua ei sanomattomaksi saa. Minkä taakseen jättää, sen… Niin makaa kuin petaa. Oma vika, kuka käski olla… Ym.
Olen viimeinen Ahaa teatterin perustajajäsen, joka sen jättää. Mitä nuorempana radikalisoituu, sitä enemmän jää aikaa viisastua – jos ehtii.
