Sorin Sirkus on kansainvälistä tasoa

Sorin Sirkus Anna Knuutila 1000px
06.06.2023
Sirkustaide • Sorin Sirkus

Taina Kopra on Sorin Sirkuksen äiti ja sielu. Paljasjalkainen tamperelainen kasvoi viisilapsisen torikauppiasperheen nuorimpana.
– Kaikki muut ovat kaupan alalla, vain minä siirryin mustana lampaana taiteen pariin, kertoo Taina Kopra.

– Aloitin lapsena baletin, sitten telinevoimistelun ja kilpauran jälkeen aloin tehdä pariakrobatiaa Jouni Kivimäen kanssa. Jounin kanssa olemme tunteneet 10 vuotiaasta asti, kun harjoittelimme samassa seurassa. Nyt meillä on kaksi lasta ja iso sirkusperhe yhdessä.

Miten Sorin Sirkus sai alkunsa? Olit kai itse alusta asti mukana? Oliko mukana muita puuhaihmisiä?
– Kaupungin silloinen nuorisosihteeri, Sirpa Ilo, tuli telinevoimistelusalille kyselemään kuka olisi halukas vetämään kaupungille perustettavaa sirkuskerhoa. Paikalla olivat minä ja Jouni sekä Ransu Alhoniemi ja Aaro Laitinen. Heillä oli yhteinen sirkustausta ja he lupasivat antaa meille vinkkejä. Niin Jouni ja minä aloimme opettelemaan temppuja ja opettamaan niitä lapsille.

Millainen alku oli? Mikä oli ensimmäinen esitys?
– Ensimmäiset treenit pidettiin lokakuussa 1985. Aloitimme Sorin Nuorisotalolla, harjoituksia oli kerran pari viikossa. Ensimmäinen esitys oli syksyllä 1986 Sorin Nuorisotalolla. Olin menossa lavalle steppaavana juontajana, kun mietin, että pitäähän tällä sirkuksella nimi olla ja heitin sen lennosta: tervetuloa Sorin Sirkukseen! Kunniavieraana katsomossa istui sirkuksesta innostunut apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suonio.

Ketkä tai mitkä tahot avustivat alussa ja myöhemmin?
– Alussa toimimme kaupungin alaisena kerhona ja vaihdoimme useasti paikkaa.Välillä olimme Pakkahuoneella, Koskikeskuksen kellarissa, Tesoman eri nuorisotiloissa ja lopulta takaisin Sorilla.

– Vuonna 2000 muutimme Winterin mutkaan Uuden kivipainon vanhoihin tehdaskiinteistöihin 5 vuodeksi. Rakensimme talkoilla harjoitus-ja esiintymistilat, jotka jaoimme hiirien ja vuotavan katon kanssa. Sieltä pääsimme Nekalaan omiin tiloihin vuonna 2005.

– Oma yhdistys perustettiin 12.11.1989. Sen pyörittämisessä olivat isona apuna lasten vanhemmat. He olivat hallituksessa, hankkivat rahoitusta ja keikkoja, ompelivat pukuja jne.

Mitä kaikkea Sorin Sirkus pitää sisällään?
– Taiteen perusopetus: varhaisiän sirkuskasvatus(4-8v), yleinen ja laaja oppimäärä (8-20v). Oppilaita yli 500 viikoittain. harjoittelevat 1-6 kertaa viikossa iästä ja tasosta riippuen.

– Sosiaalinen sirkus: erityisryhmien kanssa tehtävää säännöllistä toimintaa. Kohderyhminä esim. TAYS lastensairaala, Kylmäkosken vankila, maahanmuuttajanuorten kotoutuminen, pakolaiset, ensi-ja turvakodit, näkövammaiset, päihde-ja mielenterveyskuntoutujat jne.

– Esiintyvät-ryhmä: näkyvä lippulaiva ulospäin. Esityksiä erilaisissa tilaisuuksissa ja festareilla ympäri Suomea ja Eurooppaa. Näkyvät telkkarissa ja esimerkiksi joulushown näkee vuosittain yli 10 000 katsojaa. Esiintyvät harjoittelevat ympäri vuoden 16-20 tuntia viikossa.

– Kansainvälinen toiminta: paljon kansainvälisiä hankkeita, joissa kehitetään esimerkiksi nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen opettajankoulutusta, nuorisovaihtoja ja esiintymisiä.

Kuinka vaativa harrastus on – montako iltaa viikossa on harjoituksia?
– Sirkusharrastus vaatii vahvan sitoutumisen. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja motivaatiota itsensä kehittämiseen. Koska sirkustaide on kovin monipuolinen niin kaikille löytyy joku laji mitä harjoitella. Kaikkien ei tarvitse olla rohkeita ja notkeita akrobaatteja vaan voi valita jongleerauksen, tasapainoilun tai vaikka taikatemput.

– Sirkus on esiintyvä taidemuoto, vaikka monesti fyysiset taidot yltävät urheilun tasolle, joten halu ja palo esiintymään tarvitaan. Sirkus tuo iloa sekä harrastajille että katsojille.

Paljonko oppilaista on lähtenyt jatkamaan ulkomaille?
– Noin 40 nuorta on lähtenyt ulkomaille sirkuskouluihin ja ovat nyt sirkustaiteilijoina ympäri maailmaa. He ovat kysyttyjä työntekijöitä ja pärjäävät maailmalla hienosti.

Kuinka paljon on palkattua henkilökuntaa?
– Kuukausittain noin 30 henkilölle maksetaan palkkaa. Meillä on 15 kuukausipalkkaista työntekijää ja myös tuntiopettajia ja produktiokohtaisia työntekijöitä.

Talous? Avustukset?
– Vuosibudjetti vaihtelee 1,5 miljoonan molemmin puolin, riippuen kuinka paljon on isoja kotimaisia ja kansainvälisiä hankkeita menossa. Meidän omarahoitusosuutemme on yli 70%, joka on merkittävä verrattuna muihin taideoppilaitoksiin tai esittävän taiteen tekijöihin. Rahoitusta tulee oppilas- ja kurssimaksuista, esiintymistoiminnasta ja lisäksi haemme erilaisia apurahoja ja hankerahoituksia. Saamme tuntiperusteista valtionavustusta OKM:tä taiteen perusopetuksen laajaan oppimäärään ja toiminta-avustusta Tampereen kaupungilta.

Miten näet huikean menestyvän Sorin Sirkuksen tulevaisuuden, millaisia haaveita on?
– Vuonna 2030 Sorin Sirkus on sirkustaiteen monipuolinen ja luova suunnannäyttäjä Euroopassa. Annamme ainutlaatuista taideopetusta, inspiroivaa esitystoimintaa ja laadukkaita palveluita ja hyvinvointia koko elämän matkalle ilon kautta. Meillä on omalla tontilla Nekalassa uusi sirkusrakennus ja etäpisteitä Hiedanrannassa ja ympäristökunnissa. Meillä on myös hyvät taloudelliset resurssit ja paljon osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa kehittämässä toimintaa.

 

————

 

Tämä artikkeli (lisäkuvineen) löytyy myös EINO-lehden numerosta 1/23, jonka sähköisen version voi ladata TÄSTÄ.

Sirkustaiteen historiaa

Katariina Fleming

Muita julkaisuja aiheesta (jos löytyy):
Tampereen Teatterimuseo