Eila Roine syntyi Turussa vuonna 1931 näyttelijäperheeseen. Isä Eero Roine muutti perheineen Tampereelle Eilan ollessa viisivuotias. Elämäntyönsä Eero Roine teki Tampereen Työväen Teatterissa ja oli myös suosittu elokuvatähti. Tampereella hänet tunnettiin myös lukuisten juhlatilaisuuksien valloittavana esiintyjänä.
Eero Roineen ja Sylvi-vaimon perheeseen syntyi neljä lasta, joista peräti kolmesta tuli näyttelijä: Eila, Esko ja Liisa Roine ovat koko kansalle tuttuja. Vain Olavi ei päätynyt teatterialalle, mutta on toki teatterista kiinnostunut.
Eila Roine halusi näyttelijäksi jo nuorena ja pääsikin Eino Salmelaisen iltanäyttelijäkouluun vuonna 1949. – Kun olin pari vuotta myöhemmin menossa pyrkimään teatterikouluun, Salmelaiselta tuli jyrkkä ei. Kyllä hän opettaisi saman minkä teatterikoulukin. Ja kyllä opettikin, en helpolla päässyt, muistelee Eila Roine.
Työväen Teatteriin Eila Roine sai kiinnityksen vuonna 1951 ja oli talossa vuoteen 1994. Vielä eläkkeelläkin hän näytteli parikymmentä vuotta. Eilan ensimmäinen rooli oli avustajana Topeliuksen satunäytelmässä Lintu sininen. Vuosien mittaan hän sai näytellä paljon suuria rooleja eri näytelmissä, kuten Andorran tasavalta, jossa vastanäyttelijänä oli aviomies Vili Auvinen, Täällä Pohjantähden alla I ja II, Pygmalion, Sotamies Jokisen vihkiloma, Troijan naiset, Tohvelisankarin rouva, Miesvihaajat, Ennen auringonlaskua, Ei makseta, ei makseta, Hinta, Amerikkalainen unelma ja Melkein sattumalta nainen.
Viimeinen näytelmä Työväen Teatterissa oli Vielä ehtii. Eilalla oli siinä iso rooli ja mukana oli myös hänen sisarensa Liisa Roine.
– Eino Salmelaisen ohjaamasta Pygmalionista ei tahtonut tulla hänelle mieleistä ja Salmelainen lähti talosta pois viikoksi. Harjoittelimme sillä aikaa vähän salaa mieheni Vili Auvisen johdolla ja näytelmä alkoi aueta. Pelkäsimme silti Salmelaisen reaktioita – hän ei aina ollut kovin lempeä. Ahti Kuoppala keksi, että hän tulee harjoituksia katsomaan ja nauraa kovasti. Mukaan tuli myös kuiskaaja. Niinpä Salmelainen saatiin vakuutetuksi, että esityksestä tulee hyvä.
Pitkän uran käännekohtana voi pitää Jouko Turkan TTT:n Kellariteatteriin vuonna 1996 ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa. Eläkkeellä virallisesti jo olevalla Eilalla oli siinä rooli Madamena, Aamulehden päätoimittajana, joka oli rakastunut Suomen nuorimpaan filosofiin Pekka Himaseen, 22.
– Turkan kanssa olimme koko työryhmä – Juhani Niemelä, Turkka Mastomäki, Sari Tirkkonen ja minä – kovassa prässissä. Laihduinkin harjoitusaikana kymmenen kiloa. Vaikka Turkan menetelmät olivat rankkoja, hän opetti minulle ja meille kaikille paljon. Kohtauksia hiottiin ja hiottiin niin pitkään, että niistä tuli sellaisia kuin hän halusi.
– Esitys oli niin suosittu, että se meni täysille katsomoille kolme vuotta, muistelee Eila Roine.
Eläkkeelle jäätyään Eila Roine teki töitä myös Tampereen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Espoon Teatterissa ja Valkeakosken kaupunginteatterissa.
Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää TT-Frenckellissä oli koskettava ja ajatuksia herättävä näytelmä vanhusten hoidosta ja hoitajien jaksamisesta. Eila teki siinä roolin 95-vuotiaana Taimina, joka Karjalan evakkona löytää yhteyden maahanmuuttajahoitajan kanssa.
Frenckelliin päätyi myös näytelmä Grace ja Glorie. Siinä olivat mukana Eila Roine ja miniä Teija Auvinen rooleissa ja Eilan pojat: Tommi ohjasi ja Janne suunnitteli valot ja äänet. Dramaturgi Terttu Savola oli suositellut näytelmää Tommi Auviselle – siinä olisi äidillesi ja vaimollesi sopivat roolit. Teattereita esitys ei ennakkoon kiinnostanut ja se päätettiin tehdä itse. Harjoitukset pidettiin Auvisen pirtissä ja Eilan kotona Ojakadulla. Yllättäen TT-Frenckellissä vapautui tila ja näytelmää esitettiin siellä pitkään. Työryhmä kiersi sen kanssa myöhemmin eri puolilla maata, Ruotsissakin ja se sai suuren suosion.
Tom Zieglerin näytelmä kertoo 92-vuotiaasta maanviljelijän leskestä, joka on sairauskulujen takia joutunut myymään maatilansa ja asuu nyt kuolemansairaana pienessä mökissä. Hän karkaa sairaalasta kotiin kuolemaan, kun ei halua syödä ”myrkkyjä”.
Hänen saattohoitajakseen lähetetään vapaaehtoinen, hieno kaupunkilaisrouva, Glorie, jolla itselläänkin on murheita – poika on kuollut auto-onnettomuudessa. Grace on jo joutunut hautaamaan koko perheensä. Näytelmässä puhutaan kuolemasta avoimesti: se on jo kolkuttamassa ovelle eikä lähde pois. Siinä ei kuitenkaan ole mitään ahdistavaa.
Kahden hyvin erilaisen naisen osin hyvin kipakkakin keskustelu johtaa pikku hiljaa yhteisymmärrykseen.
Eila Roine ja Teija Auvinen tekivät esityksessä todella koskettavat ja upeat roolit, jotka pysyvät mielessä pitkään ja niistä tulee vieläkin kiittävää palautetta.
Pikku Kakkosen Eila-mummi hurmasi lapset
Eila Roine sai kutsun Pikku Kakkosen Eila-mummiksi vuonna 1996. Hänen luonteva puheensa lapsille teki mummista todella suositun. ”Ei ole toista yhtä lempeää ja rauhoittavaa Pikku Kakkosen kasvoa” , ”Eila on paras Pikku Kakkosen juontaja ikinä. Niin leppoisa ja osaa puhua lapsille sopivalla kielellä ilman lässytystä”, ”Eila-mummi on isojenkin suosikki” ja ”Olet koko Suomen oma mummi”, olivat kiitoksina netissä Eilan lopetettua Pikku Kakkosessa 17 vuoden jälkeen.
– Kun aloitin Pikku Kakkosessa, minulle tarjottiin valmiiksi kirjoitettua käsikirjoitusta. Kieltäydyin ehdottomasti, halusin puhua luontevasti omana itsenäni. Vuosien mittaan tyyli pysyi samana. Juontojen piti olla määrätyn pituisia, esimerkiksi neljäkymmentä sekuntia, mutta opin kaikkien ihmeeksi tekemään ne juuri oikean pituisiksi. Naureskelivat televisiossa, että onko minulla kello päässä, naurahtaa Eila-mummi.
– Kerran meille oli tulla riitaa, kun olin kertonut, että seuraavaksi nähdään länkkärissä intiaaneja. Niin ei olisi saanut sanoa vaan puhua Amerikan alkuperäiskansasta. Eiväthän lapset sellaisia olisi ymmärtäneet eikä Suomessa intiaani-sanalla ole mielestäni huono merkitys.
Pikku Kakkosen aikaa Eila Roine pitää hyvin tärkeänä.
– Monilla lapsilla ei ole mummia tai jos on, kaukana. Heille turvallinen ja tuttu hahmo keskiviikkoisin oli varmaan tarpeen.
– Huomasin muutenkin, että lapsilla, erityisesti pojilla, on suuri kaipuu juttelemiseen. Olin kerran leikkipuistossa lapsenlapseni kanssa ja viereen tuli pikkupoika, joka tunnisti minut Eila-mummiksi, ja kysyi voidaanko jutella. Hän kertoi olevansa surullinen, kun vanhemmat ovat eronneet. Isä oli tuonut kotiinsa uuden äidin eikä poika pitänyt hänestä ollenkaan. Niinpä neuvoin poikaa, että sinun pitää alkaa kouluttaa uutta äitiä – koiriakin koulutetaan. Muistat olla hänelle kiltti, autat paljon etkä sano aina vastaan, ja pikkuhiljaa hän muuttuu. Poika kuunteli kaikkia neuvojani tarkkaan. Monta, monta vuotta myöhemmin kun lähdin kotoa, Rongankadulle pysähtyi äkkiä auto ja sieltä nousi nuori mies. Hän sanoi, etten häntä varmaan muista, mutta tavattiin puistossa hiekkalaatikolla, kun hän oli pieni.
– Minun on pitänyt monta kertaa lähettää kukkia tai kirjoittaa kirje, mutta olen niin huono kirjoittamaan. Nyt kun sinut vihdoin näen, haluan kiittää neuvoista, joita silloin sain. Meistä tuli äitipuolen kanssa pikkuhiljaa oikein hyvät ystävät, hän kertoi ja meni autonsa luokse sanomaan lapsilleen, että ”tässä on nyt se Eila-mummi, mistä olen teille kertonut”.
– Muistin heti pojan ja se oli paras kiitos mitä Eila-mummina voin saada, iloitsee Eila.
Eila Roineen televisioura on toki alkanut jo vuonna 1961, jolloin tehtiin ensimmäinen Heikki ja Kaija. Siitä tuli äärimmäisen suosittu ja Eilaa ja hänen puolisoaan Vili Auvista voidaan kutsua alan uranuurtajiksi. Heikin ja Kaijan myötä heistä tuli myös suurelle yleisölle niin tuttuja, että Eilaakin puhuteltiin pitkään Kaijaksi. Jopa heidän poikansa Jannen kastetilaisuus pidettiin sarjassa, kun töiden takia oli kiireistä aikaa.
Myöhemmin Eila Roine esiintyi vuosia Rintamäkeläiset -sarjassa täysin erityypppisen naisen, Taimin roolissa.Televisiorooleja hänellä on vuosien mittaan ollut lukuisia samoin kuin elokuvarooleja, viimeisin suositussa 70 on vain numero.
Perhe on ollut Eila Roineelle aina tärkeä. Ojakadun koti oli kohtauspaikka, jossa viihtyivät niin lapset, miniät kuin lapsenlapsetkin. Lapsenlapsista moni on löytänyt ammattinsa teatterin parista: Tommin pojalla Valtterilla on oma filmi- ja videoalan yritys ja hän tekee paljon yhteistyötä teattereiden kanssa, Juulianna on näyttelijä- muusikko ja Ameliakin on näytellyt, mutta valinnut terveydenhoitoalan. Jannen poika Eero on juuri valittu Kansallisoopperan äänisuunnittelijaksi,
Ilmari ja Elina opiskelevat kulttuurialaa. Roineen teatterisuvun perinteet ovat siis hyvissä voimissa ja Eila-mummi iloitsee jälkikasvustaan.
Eila Roine ei enää asu Ojakadulla vaan muutti vuosikymmenien jälkeen lähellä olevaan Villa Wiola-hoitokotiin aivoinfarktin sairastettuaan. Mutta samanlainen, yhtä huumorintajuinen, sanavalmis ja hauska Eila hän on vieläkin – sairaudet eivät ole häntä lannistaneet.
Huhtikuussa 2023 ilmestyi Antti Heikkisen kirjoittama elämäkerta Eila Roineesta.
Eila Roine-Auvinen
• Syntynyt 26.11.1931 Turussa
• Vanhemmat näyttelijä Eero Roine ja Sylvi Roine
• Sisarukset näyttelijä Esko Roine, näyttelijä Liisa Roine ja Olavi Roine
• Aviopuoliso ohjaaja/näyttelijä Vili Auvinen
• Lapset
Tommi Auvinen, s.1957, Kuopion kaupunginteatterin johtaja, ohjaaja/näyttelijä
– puoliso Teija Auvinen, näyttelijä
– lapset Valtteri, Juulianna, Amelia
Janne Auvinen s.1965, Hämeenlinnan Verkatehtaan toimitusjohtaja, valo- ja äänisuunnittelija
– puoliso Miia
– lapset Eero, Ilmari, Elina
TYÖURA
Tampereen Työväen Teatterissa 1951- 1994 ja eläkkeellä vierailijana lähes 20 vuotta.
Vierailijana Tampereen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Espoon Teatterissa ja Valkeakosken Kaupunginteatterissa.
• Tampereen Työväen Teatterissa mm:
– Lintu sininen
– Adalminan helmi
– Pieni pesä
– Täällä Pohjantähden alla
– Andorran tasavalta
– Pygmalion
– Sotamies Jokisen vihkiloma
– Troijan naiset
– Tohvelisankarin rouva
– Miesvihaajat
– Ennen auringonlaskua
– Ei makseta, ei makseta
– Hinta
– Amerikkalainen unelma
– Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa
• Televisiorooleja ja elokuvia mm. :
– Heikki ja Kaija (1961-71)
– Rintamäkeläiset (1972-78)
– Sirkuspelle Hermanni
– Kotikatu
– Pikku Kakkonen
– Pitkäjärveläiset
– Poika eli kesäänsä
– Votkaa, komisario Palmu
– Täällä Pohjantähden alla
– Hullu kesä
– Pimeän hehku
– Jurismia
– Kohtalon kuja
– Juoksuhaudantie
– Yövuoro
– Skavabölen pojat
– Mökki
– Tie Pohjoiseen
– 21 tapaa pilata avioliitto
– Eila, Rampe ja Likka
– Kanelia kainaloon Tatu ja Patu
– 70 on vain numero
• Teatterineuvos 1995
• Pro Finlandia 2006
• Promovoitiin Tampereen Yliopiston Kunniatohtoriksi 2018
• Ida Ahlberg-mitali
• Jalmari Finne -palkinto
————
Tämä artikkeli (lisäkuvineen) löytyy myös EINO-lehden numerosta 1/23, jonka sähköisen version voi ladata TÄSTÄ.
