Teatteripariskunta viihtyy Onkiniemessä

tapio parkkinen
08.03.2022
Haastattelut

Näyttelijä Maria Aro ja ohjaaja-käsikirjoittaja Tapio Parkkinen tapasivat toisensa ensi kertaa Lapissa Ylläksellä, kun teatterit järjestivät sinne virkistysmatkoja.
– Kukas toi on, muistaa Maria Aro tokaisseensa, kun näki prinssirooleissa kunnostautuneen Parkkisen.

Nyt avioliittovuosia on takana jo 53 ja pariskunta viettää eläkepäiviä Näsijärven rantamaisemissa.

Maria Aro teki pitkän uran näyttelijänä. Tampereen Työväen Teatterissa hän aloitti jo vuonna 1963, oli välillä mm. Radioteatterissa, Kotkassa, Porissa ja Turussa, mutta palasi Työvikseen. Erityisesti viimeisinä työvuosinaan Aro teki upeita rooleja: Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota, Lämminveriset, Hevosten keinu ja Vielä ehtii kruunasivat komean uran. Hän näytteli eläkkeellä ollessaan vielä yli kahdeksan vuotta.

Aro muistetaan myös monista elokuva- ja tv-rooleistaan. Teatteria näyttelijä seuraa yhä aktiivisti ja hänet näkee Eila Roineen kanssa lähes kaikissa ensi-illoissa. Nyt on aikaa myös elokuville, vesijumpalle ja lapsenlapsille.

– Oleellisena osana elämäämme kuuluu 45-vuotias Helka, joka asuu nykyään lähellä Peurankallion kehitysvammaisten kodissa. Hänen kanssaan ollaan päivittäin tekemisissä.

Tapio Parkkinen aloitti uransa vuonna 1962 Tampereen Teatterissa näyttelijäharjoittelijana ja järjestäjänä. Seuraavana vuonna hän oli mukana West Side Storyssakin. Tapion valmistuttua Teatterikoulusta vuonna 1969 pariskunta sai kiinnityksen Kotkaan ja Poriin ja Maria sen jälkeen Turkuun.

Parkkinen on tehnyt suuren osan urastaan freelancerina. Hän oli myös perustamassa Tampereelle lasten- ja nuortenteatteri 2000:tta.

– Esko Raipian kanssa yhdessä synnytettiin Tampereen Komediateatteri vuonna 1991. Jäin pois, kun Panu Raipia alkoi luotsata teatteria 20 vuotta sitten. Esko on tehnyt suuren kulttuuriteon jo pelkästään Juhlatalon kunnostamisessa ja ansaitsisi pihalle patsaan, kiittelee entinen yhtiökumppani.

Parkkinen on tehnyt töitä myös oopperoissa. Ilmajoen Musiikkijuhlille hän kirjoitti ja ohjasi ensimmäisen kokonaan omin voimin tehdyn Jokioopperan, jonka Jorma Panula sävelsi. Se oli ohjelmistossa neljä vuotta 1982 -85.

Viime vuonna Parkkinen kirjoitti yhdessä Seppo-veljensä kanssa kansanooppera Kitusuon Sofian, joka perustuu heidän isoäitinsä kokemuksiin vuonna 1918. Jorma Panulan säveltämä ooppera esitettiin Mänttä-Vilppulassa.

Uusia töitäkin on suunnitteilla, muun muassa ortodoksiooppera ja kirkonrakentajanäytelmä.

Maaseudun Taiteellisen Teatterin taiteellisena asiantuntijana Parkkinen on toiminut vuosia Heiskalla Hämeenkyrössä. Viimeinen laulu, tarina Irwin Goodmanin elämästä, vierailee pian Komediateatterissa. Nyt Tapio Parkkinen on innostunut jälleen maalaamaan. Kotona on työhuone ja lähellä Suomen Trikoon vanhassa sukkatehtaassa toinen, isompi.

– Sukkatehtaalla voisi pitää vaikka näyttelyn, siellä on isot hyvät tilat, pohtii taiteilija.

Maria Aro syntyi teatteriperheeseen: isä oli teatterinjohtaja-ohjaaja Matti Aro ja äiti ohjaaja-näyttelijä Impi Aro. Myös Marian siskosta Minnasta tuli näyttelijä. Maria aloitti uransa jo nelivuotiaana Kemin kaupunginteatterin Seitsemässä veljeksessä. TTT:ssa hän teki vuosikymmeniä kestäneen vahvan uran.

Tapio Parkkisen vanhemmat olivat harrastajanäyttelijöitä: äiti Mäntässä ja isä Toholammin nuorisoseurassa. Seppo-veljestä tuli tuottelias kirjailija. Tapio on kulttuurin monitoimimies: hän on ohjannut teatteria, oopperaa, elokuvaa, kirjoittanut näytelmiä ja oopperoiden librettoja, lavastanut ja näytellyt. Hän on myös lahjakas naivistinen taidemaalari.

Avioparilla on kolme lasta Tuomas, Heta ja Helka, viisi lapsenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.

Taiteilijapariskunta Kaija Sinisalo ja Reijo Lahtinen
Ahti Jokisen tie vei Kihniöstä suurille estradeille

Katariina Fleming

Muita julkaisuja aiheesta (jos löytyy):
Tampereen Teatterimuseo