Tampereen Teatterin johtaja 1916–1917
Sahanhoitajan poika Valdemar Johannes Lindblad syntyi Leppävirralla, pääsi ylioppilaaksi Savonlinnassa 1894 ja siirtyi Helsingin Aleksanterin yliopistoon opiskelemaan humanistisia aineita aina vuoteen 1902 asti. Nimensä hän suomensi yleisessä nimensuomennushuumassa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Valle Sorsakoski otti tuntumaa Tampereeseen ja Tampereen Teatteriin, jopa sen johtamiseen, jo kaudella 1912-1913, jolloin hän työskenteli Tampereen Teatterin ”regissöörinä ja aliohjaajana” tohtori Jalmari Hahlin toimiessa johtajana. Koska Hahlin päätyö Norssissa ja Aleksanterin yliopistossa oli kuitenkin Helsingissä, hän saattoi olla Tampereella ainoastaan viikonloput. Näin ollen Valle Sorsakoskelle jäi paljon vastuita teatterin luotsaamiseen.
Sorsakoski työskenteli ohjaajana ja johtajana Viipurissa Suomen Maaseututeatterissa ja Käkisalmen Komoedia-teatterissa 1913-1916 palatakseen Tampereen Teatterin johtajaksi kaudeksi 1916-1917. Teatteri taisteli taloudellisesti olemassaolostaan saamatta penniäkään avustusta yleisistä varoista, ei kunnalta eikä valtiolta. Sorsakosken johdolla tehtiin kuitenkin täysi tusina uutuuksia, joiden lisäksi esitettiin kuutta vanhaa näytelmää Tampereella yhteensä 85 näytöksen verran, minkä päälle 29 keikkaa Turussa ja 20 Porissa.
Aamulehti ei antanut Sorsakosken kaudelle armoa artikkelissaan 17.4.1917:
”Tampereen Teatterin toiminta ei kuluneena vuonna ole vastannut niitä vaatimuksia, joita ammattinäyttelijöistä muodostetulle teatterille täytyy voida asettaa. Ohjelmisto on ollut heikko sekä näytelmien lukuun että niiden arvoon ja viehättävyyteen katsoen – eikä näyttelijäkuntakaan ole ollut tarpeeksi vahva – mikä ei liene herra Sorsakosken syy – eikä silläkään tarpeeksi työtä. Ilman vierailuja ei ohjelmisto olisi ollenkaan riittänyt vakinaiselle taidelaitokselle.
Teatterin ohjelmistossa on ollut vain 13 näytelmää ja nekin pääasiassa sellaisia, joita suuret teatterit esittävät välipaloina. Arvokkaampia taiteellisessa suhteessa ovat olleet Daniel Hjort, Gertrud ja Professori Storitsyn. Kahdesta viimemainitusta ei yleisö kuitenkaan ole pitänyt niiden kielteisen elämänkatsomuksen vuoksi.”
Nämä ”kaksi viimemainittua” edustivat parasta sen aikaista uutta draamakirjallisuutta. Gertrud on ruotsalaisen nerokkaan novellistin ja näytelmäkirjailijan Hjalmar Söderbergin kitkerä komedia, ja Professori Soritsyn on venäläisen rohkean uudistajan Leonid Andrejevin draama.
Valle Sorsakoski sisuuntui saamastaan arvostelusta ja viritti viimeisen ohjauksensa Henry Kistemaeckerin Tulikokeen ensi-iltaan 28.4.1917 sellaiseksi, että Aamulehdellä muuttui ääni kellossa: ”Toimintaa kehittävä jännitys kohoaa säännöllisesti. Dialogi on terävää ja säihkyvää, siinä isketään lujasti. Juoneen liittyy idyllinen episoodi, jossa reima nuori mies ja viehättävä, lapsellinen leskirouva kuhertelevat suklaakupposten ääressä.”
Eroavalle johtajalle luovutettiin ensi-illassa laakeriseppele.
Valle Sorsakoski jatkoi uraansa Kansallisteatterin toisena johtajana 1917-1919, Suomen Maaseututeatterin johtajana 1920-1926, Savon Näyttämön johtajana 1930 ja viimeisen elinvuotensa Viipurin musiikkiopiston opettajana 1931.
Laajat humanistiset opinnot tulostuivat myös uusien, radikaalien näytelmien suomennoksina. Sorsakoski suomensi mm. Emile Fabren, Stanislaw Przybyszewskin, Alexandre Bissonin ja Bernard Shawn tuotantoa, yhden näytelmän kultakin.
