Ensimmäiset teatterikokemukset voivat tehdä suuren vaikutuksen ja jättää mieleen lähtemättömän jäljen. Irmeli Hirvonen ihastui lapsena operettiin Viktoria ja hänen husaarinsa. Teatterin palo syntyi heti, mutta näyttämölle hän pääsi vasta nelikymmenvuotiaana.
– Sukulaistäti ja -setä ottivat minut mukaan Tampereen Työväen Teatterin Viktoria ja hänen husaarinsa -operettiin. Olin niin innostunut, että kun esitys loppui sanoin ”en lähde vielä, tämä alkaa kohta uudestaan”. Olin käynyt isäni kanssa nonstop-elokuvia katsomassa ja luulin, että teatteri toimii samoin. Pääsin kuitenkin sukuloimaan yökylään, muistelee Irmeli Hirvonen ensimmäistä teatterikokemustaan.
– Seuraavana päivänä äiti kyseli millainen teatteri oli. Voin näyttää sen, huudahdin innoissani ja esitin ja tanssin koko esityksen. Huomio! Katse oikeaan, tiukkaan katsotaan… on vieläkin elävänä mielessä.
– Myös Lintu sininen -näytelmä oli upea ja vaikutti minuun lapsena vahvasti.
– Kävin ensin vuoden Tammelan kansakoulua ja kun muutimme Petsamoon, menin Kissanmaan kouluun. Siellä oli monta kerhoa ja ilmoittauduin heti niihin kaikkiin: piirustus-, laulu- ja näytelmäkerhoon. Näytteleminen oli niistä tärkeintä.
– Myöhemmin pääsin Tampereen Teatteriin avustajaksi Kalervo Nissilän ohjaamaan Mustalaisrakkautta -näytelmään. Pyrin myös Tampereen Oopperan kuoroon. Kapellimestari Eero Kososen johdolla esitettiin muun muassa Manon Lescaut – oopperaesitykset olivat silloin Tampereen Teatterissa. Ihmetykseni oli suuri, kun teatteriesityksistä sai illalta 4 markkaa palkkaakin, muistelee Irmeli.
– Rippikouluikäisenä innostuin menemään työväenopistoon piirustusmalliksi. Tauno Nummi opetti ja myöhemmin Gunnar Pohjola. Se oli todella mukavaa; istuin Arolan villahame ja pusero päällä ja sain kuunnella hienoja taideluentoja.
– Ammattikoulussa olin pukuompelulinjalla – äitini ajatteli, että se sopisi minulle hyvin. Käsityöihmistä minusta ei tullut, mutta koulujen välisissä henkisissä kilpailuissa sain toisen palkinnon. Hilkka Silasen ohjaamana lausuin Kalevalaa ja se oli hieno kokemus.
Vaikka teatteri on aina ollut Irmeli Hirvoselle rakas asia, lavalle hän pääsi vasta nelikymppisenä.
– Äitini ei pitänyt näyttelemisestä – se ei ollut hänen mielestään oikeata työtä. Hän sanoi myös, että katso nyt ympärillesi ja tarkoitti sukulaismiestään kuplettilaulajaa.
– Pyykkiä kun pesee, se on selvää työtä. Äidillä oli pesula, olin itsekin siellä töissä ja jatkoin pesulatoimintaa pitkään.
– Olin kiltti ja ainoa lapsi enkä halunnut pahoittaa äitini mieltä näyttelemisellä. Isäni ei mielipidettään näyttelemisestä sanonut, mutta soitti itse haitaria. Hän oli niin ujo, että olisi mielellään esiintynyt selkä päin yleisöön, muistelee tytär.
Kun äiti oli kuollut, Irmeli Hirvonen uskalsi toteuttaa haaveensa.
– Asuimme mieheni Aaton ja lastemme Riston ja Riikan kanssa Sorvan vanhassa kansakoulussa, jossa pidin pesulaakin. Menin kysymään Nokian Työväennäyttämöltä voisinko tulla pääsykokeisiin. Sellaisia ei tarvittu, mukaan sai mennä heti. Ensimmäinen näytelmä oli Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa ja sen ohjasi Yrjö-Juhani Renvall. Vuosien mittaan sain tehdä monia mielenkiintoisia rooleja, kuten Ossi Räikän ohjaaman, Erkki Räikkösen vahvan Punaisen harjun ja Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset, jossa olin Serafiina. Olli-Pekka Ulkuniemi ohjasi minua monologinäytelmässä Vanhan diivan muistelmat, ja hän halusi minut mukaan Tampereen Komediateatteriin ohjaukseensa Viekää tuhkakin pesästä. Janhuskana oli Riitta Elstelä.
– Ensi-illan jälkeen Sylvi Salonen tuli kiittämään minua ja sanoi: ”Kuule, mikset sinä ole aiemmin tullut alalle!” Se on paras kiitos minkä olen saanut, paljastaa Irmeli, joka sitten viihtyikin Komediateatterissa kaksikymmentä vuotta.
Lämmöllä hän muistelee äskettäin edesmennyttä teatterijohtaja Esko Raipiaa. Komediateatterissa Irmeli Hirvonen teki lukemattomia upeita rooleja ja loisti erityisesti komedioissa ja farsseissa. Monet muistavat varmasti Panu Raipian ja Rauli Jokelinin kirjoittaman Kuin tuhka tuuleen, jossa Irmeli oli hautaustoimiston osakas. Yhtenä parhaista esityksistä hän muistelee Tapio Parkkisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Pirtua, pirtua- näytelmää.
Vajaat kymmenen vuotta sitten Irmeli Hirvonen jätti näyttelemisen.
– Lapsenlapseni Aatu kaipasi iltapäivisin koulun jälkeen seuraa, kun vanhemmat olivat töissä. Meillä oli ja on hänen kanssaan aina hauskaa. Nyt hän pärjää hyvin jo yksin, mutta lättyjen paistajaa hän kyselee vieläkin, naurahtaa mummi.
Vaikka Irmeli Hirvonen ei enää aktiivisti näyttele, teatteria hän ei ole jättänyt. Jo ennen omaa näyttelijäuraansa hän kävi säännöllisesti katsomassa esityksiä eri puolilla maata. Nyt hänet näkee lähes kaikissa tamperelaisissa ensi-illoissa, usein lastenteatterissa ja tietysti oopperassa.
– Teatteriretket muihin kaupunkeihin ovat mukavia ja niihin on helppo mennä. Erityisesti olen ollut Eino -klubin ja Tampereen Teatterikerhon matkoilla. Viimeksi kävimme tutulla porukalla Seinäjoen Kaupunginteatterissa katsomassa Lapuan räjähdysonnettomuudesta kertovan Patruunatehtaan. Komediateatterin johtaja Panu Raipia oli ohjannut siitä erinomaisen ja koskettavan esityksen, kiittelee Irmeli Hirvonen.
Irmeli Hirvonen os. Näsikari
• Syntynyt 17.10.1942
• Puoliso Aatto Hirvonen k. 2012
• Lapset Riikka 1970
– lapsenlapset Mikko ja Siri
• Risto 1966
– lapsenlapsi Aatu
• Näyttelijäura:
– Nokian Työväenteatteri
– Tampereen Komediateatteri
• Elokuvia: mm. Rauni Mollberg: Ystävät, toverit, Pirkko Vallinoja: Pentti Haanpää, Jouko Turkka: Seitsemän veljestä
• Tv-rooleja: mm. Pikkukakkosen Joulukalenteri, Kyllä isä osaa
• Harrastukset: kaikenlainen kulttuuri, ulkoilu
• Asuu Tuomiokirkonkadulla
————
Tämä artikkeli (lisäkuvineen) löytyy myös EINO-lehden numerosta 1/23, jonka sähköisen version voi ladata TÄSTÄ.
