Tampereen Teatterin johtaja 1907-1912
Maanviljelijäperheen poika Pekka Albin Muhonen Heinävedeltä sai kaksikymppisenä ylioppilaana kiinnityksen Suomalaiseen teatteriin (sittemmin Kansallisteatteri), mutta lähti hakemaan lisäoppia Ranskasta ja Saksasta vuonna 1901. Muhonen virtaviivaisti sukunimensä Alpoksi ja ohjasi Pekka Alpona muutamia näytelmiä Suomeen palattuaan, kunnes siirtyi Tampereen Teatteriin näyttelijäksi kaudelle 1904-1905. Sen jälkeen oli taas ulkomaisten opintojen vuoro, ja syksyllä 1907 Pekka Alpo aloitti työnsä Tampereen Teatterin johtajana.
Hänestä tuli TT:n ensimmäinen pitempiaikainen johtaja, joka pani hommaan ns. rotia. Alpon viisivuotiskaudella arvioidaan syntyneen Tampereen Teatterin perinteet, näyttelijöiden koulutus organisoitui ja teatterin taiteelliset päämäärät kirkastuivat. Teatteri ”kulki säännöllisemmin kuin ennen”. Tilastonikkarit arvioivat, että Pekka Alpon ensimmäisinä johtajavuosina peräti 54 % ohjelmistosta oli ”vakavaa”, mutta realiteetit panivat lukeman lievään laskuun, ja Alpon johtamalla viimeisellä kaudella ”vakavaa” esitettiin enää 37 %, mitä sitäkin tosin pidettiin yhä varsin korkeana ja kunnioitettavana lukemana.
Johtamisen ja ohjaamisen ohella Pekka Alpo myös näytteli jatkuvalla syötöllä huomattavia rooleja.
Tilanpuute vaivasi. Näytäntöjä esitettiin Raittiustalolla ja VPK:lla. Näyttelijät manasivat etenkin Raittiustaloa, joka oli kovina pakkastalvina sietämättömän kylmä paikka värjötellä ohuissa roolivetimissä.
Pekka Alpon TT tykitti heti alkuun hirmuvauhdilla raskaan sarjan näytelmiä, Moliérea ja Shakespearea, Kiveä ja Kiljanderia. Joulukuussa teatteri esitti elokuussa 1907 kuolleen Josef Julius Wecksellin muistoa kunnioittaen tämän nerokkaan tragedian Daniel Hjort, joka valmistuessaan mieleltään parantumattomasti sairastuneen kirjailijan viimeisenä ponnistuksena 1862 merkitsi Kiven Kullervon rinnalla suomalaisen taiteellisesti täysipainoisen dramatiikan alkua.
Kriitikot harmittelivat, että teatterilla ei ollut fyysisiä rahkeita Daniel Hjortin täydelliseen onnistumiseen. Raittiustalon ahtaalle näyttämölle ei ollut kunnolla saatu mahtumaan Turun linnaa, tuomiokirkkoa ja toria. Kulisseja täytyi sen vuoksi vaihtaa joka kuvaelmaan, ja puutteellinen näyttämökoneisto venytti väliajat kohtuuttoman pitkiksi.
Kesälomillaan johtaja Alpo matkusti ulkomaille täydentämään teatterikokemuksiaan. Kotiintuomisina oli mm. Franz Wedekindin ekspressionistinen Maahinen (Erdgeist), jonka Aamulehden kriitikko lyttäsi täysin moraalittomana ”demooniseksi kehittyneen naisen” intohimojen, säädyttömyyksien ja kiemailun raaistavana kuvauksena.
Kaiken kaikkiaan Pekka Alpon linjakas työskentely lujitti Tampereen Teatterin aseman siten, että teatterille nousi upea, oma teatteritalo vuodenvaihteessa 1912-13 Tampereen parhaalle paikalle, kaupungin keskipisteeksi Tammerkosken partaalle. Johtokunta kuitenkin katsoi, että vielä parempaan pitää pyrkiä, syrjäytti keväällä 1912 Pekka Alpon ja valitsi tilalle ”maamme varmaankin etevimmän teatterinjohtajan”, filosofian tohtorin ja kirjailijan Jalmari Hahlin.
Pekka Alpo jatkoi tyynen rauhallisesti pitkää ja menestyksekästä teatteriuraansa työskennellen mm. Suomen Kansallisteatterin apulaisjohtajana, pääjohtaja Eino Kaliman luottohenkilönä, peräti 28 vuotta, vuodesta 1920 vuoteen 1948.
