Rajoja rikkoen kohti modernia maailmaa
Säveltäjä Usko Meriläisen ja koreografi, tanssitaiteilija Ruth Matson elämä liittyi keskeisesti Tampereeseen, joka oli heille kotikaupunki, vaikka uraa he tekivät hyvinkin kansainvälisessä ilmastossa. Jo opiskeluvaiheessa molemmat hakivat vaikutteita ulkomailta. Suomessa melko pienikokoinen modernin taiteen yhteisö sai paljon innostusta ja kannustusta ulkomaisista kontakteista. He loivat kumpikin uraa alansa uudistajana ja modernistina. Usko Meriläisen ura laajeni hyvinkin kansainväliseksi ja hän toi musiikkiin niin Tampereella kuin koko maassa ennakkoluulottomasti moderneja tuntoja ja tuulia. Ruth Matso oli tamperelaisen tanssitaiteen grand old lady, joka oli luomassa pohjaa nykyiselle hyvinkin rikkaalle ja aikaansa seuraavalle tanssitaiteelle Tampereella.
Rakkaustarina kuin elokuvasta
Usko ja Ruth, tai Ruti, niinkuin kaikki tutummat hänet muistavat, tapasivat alunperin taiteen merkeissä. Sattuma vei Rutin nuotinkääntäjäksi nuorelle pianistille, joka tuli hänelle tutuksi myös tienatessaan opiskelurahoja balettikoulun säestäjänä. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, 40-luvun loppua, aikaa ennen nauhureita. Yhteinen sävel löytyi varhain, mutta nuoren tytön vanhemmat eivät katsoneet suopeasti nuorta muusikkoa. He olivat tekstiilialan yrittäjiä ja toivoivat turvatumpaa elämää nuorimmaiselleen ja mieluiten sulhasta oman, juutalaisen kulttuurin piiristä. Rakkaus kuitenkin ylittää rajoja ja löytää omat polkunsa.
Uskon ja Rutin yhteiselämä kukoisti Tampereen kaduilla kun muuta paikkaa nuorelle rakkaudelle ei ollut. Nuoripari puhui kulkiessaan ruotsia, joka oli Rutin kotikieli. Se oli Uskon toive, sillä hän halusi oppia ruotsin kielen, ja oppikin, tuntikausien yhteisten kaupunkivaellusten aikana. Ja se osoittautuikin hyödylliseksi, sillä pian Ruti lähetettiin ompelijan oppiin Tukholmaan. Mikään ei estänyt nuorta muusikkoa lähtemästä sinne omia teitään ja nuoripari vietti siellä muistorikkaita aikoja ja kihlautuivat, salassa vanhemmiltaan. Sitä eivät vanhemmat tietenkään hyväksyneet ja tyttö haettiin kiireellä kotiin, mutta rakkaus lopulta voitti ja Uskokin vähitellen hyväksyttiin Matson suvun vävyksi. Rutin isä oli vaatetusalan yrittäjä Jacob Matso, joka tunnettiin hyvin erityisesti Tampereen teatterissa, jonne tämä lahjoitti paljon puvustusta.
Nuori lahjakas muusikko herättää kiinnostusta
Tampereelta pianisti Usko Meriläisen tie vei pikavauhtia Sibelius-akatemiaan, jossa hän opiskeli aluksi kapellimestariksi ja jatkoi säveltäjän tutkintoon. Siellä kasvoi 1950-luvun alussa kiinnostava uusi sukupolvi, joka rakensi suomalaista musiikkielämää uusiksi vuosikymmenien ajan. Opiskelukavereita olivat mm. Jorma Panula ja Einojuhani Rautavaara. Suomalainen musiikkielämä oli varhaisina 50-luvun vuosina virittäytymässä uuteen asentoon.
Nuoren taiteilijaparin, Uskon ja Rutin tie vei helsinkiläisten opintovuosien jälkeen Kuopioon vuonna 1956, jossa Usko toimi kapellimestarina parin vuoden ajan. Lapset Lena ja Ari olivat pieniä ja Ruti keskittyi paljolti lasten hoitoon, mutta opetti myös musiikkiopiston tanssiosastolla. Kuopion aika jäi lyhyeksi kun veri veti takaisin Tampereelle, jossa Usko sai kiinnityksen Tampereen Työväen Teatterin kapellimestariksi vuonna 1958. Paikka oli Rutille tuttu, sillä hän esiintyi siellä nuorena tanssijana useissa produktioissa.
Näyttämömusiikki ja draama kiinnostivat nuorta säveltäjää ja hän sävelsi TTT:ssä myös näyttämömusiikkia. Yksi merkittävimmistä töistä oli tuolloin, teatterinjohtaja Eino Salmelaisen aikana vuonna 1958 ”Peer Gynt”, Eino Salmelaisen ohjaama tulkinta, jonka pääroolissa nähtiin nuori Veikko Sinisalo. Yhteistyö Veikko Sinisalon kanssa jatkui myöhemminkin ja hän teki musiikkia Sinisalon runoesityksiin Lauri Viidan runoista. ”Betonimylläri” myös levytettiin.
Yhteistyötä Usko ja Ruti tekivät Tampereen Työväen teatterissa vuonna 1959 valmistuneessa näytelmässä ”Viimeiset kiusaukset”. Eino Salmelaisen ohjaaman näytelmän musiikki oli Uskon ja koreografia Rutin käsialaa. Näyttämömusiikkia hän teki myös Suomen Kansallisteatterissa nähtyyn Eeva-Liisa Mannerin näytelmään ”Eros ja Psykhe”, joka menestyi myös Yleisradion toteuttamana kuunnelmana ja jopa toisena ranskankielisenä versiona Ranskan radiossa.
Usko Meriläisen tärkein kotimainen sävellysopettaja oli Aarre Merikanto ja Keski-Euroopassa hän jatkoi opintoja uuden atonaalisen ja 12-säveltekniikan parissa Darmstadtissa ja Leo Funtekin johdolla Sveitsin Asconassa. Nuori säveltäjä oli jo herättänyt huomiota Oslossa Nuoren musiikin päivillä. Pian tulivat palkinnot Wihurin säätiön sävellyskilpailusta, sävellyskilpailuista Cincinnatista ja Firenzestä, kustannussopimus Saksaan ja konsertteja eri puolilla Eurooppaa, mm. Länsi-Berliinissä ja Lontoossa. Siellä Camdenin musiikkijuhlilla arvioitiin suomalaisen musiikin lyöneen läpi tavalla, jota ei oltu koettu sitten Sibeliuksen. Suurin tunnustus nuorelle 35-vuotiaalle Usko Meriläiselle oli Sibelius-palkinto yhdessä Benjamin Brittenin, Einojuhani Rautavaaran ja Erik Bergmanin kanssa. Hänet nimitettiin myöhemmin myös Sibelius-akatemian kunniatohtoriksi ja molemmat, sekä Usko ja Ruti saivat myös Pro Finlandia-mitalit työstään suomalaisen kulttuurin hyväksi.
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Tanssia lapsesta asti opiskellut Ruth Matso kiinnostui myös uusista kansainvälisistä virtauksista ja pääsi nuorella iällä opiskelemaan tanssia Pariisiin ja haistelemaan eurooppalaisen kulttuurin uusia tuulia. Moderniin musiikkiin omistautunut säveltäjämies kannusti häntä uusiin suuntiin ja urallaan he tekivät paljon yhteisiä teoksia Tampereelle. Jatkossa hän opiskeli säännöllisesti keskieurooppalaisilla modernin tanssin kesäkursseilla, joissa opettajina oli tanssitaiteen tähtikaartia, mm. Maurice Bejart. Rutin balettikoulun tähtioppilaaksi kasvoi myös pariskunnan tytär Lena Meriläinen, joka itsekin toimi tanssiopettajana, mutta päätyi opiskelemaan teatterikouluun ja sitä tietä näyttelijäksi.
Ruti sanoi aina olleensa oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja hän pääsi urallaan eteenpäin ja kehitti yhdessä kollegojensa kanssa Tampereelle vahvan tanssikulttuurin. Hänelle suurin vaikuttaja tanssinopettajana oli Liisi Hallas, joka sodan jälkeen lähetettiin rakentamaan uutta tanssikulttuuria kaupunkiin. Hallas kannusti häntä luottamaan omiin vaistoihinsa ja sillä tiellä ura kehittyi nopeasti. Nuorena tanssijana hän esiintyi tamperelaisissa teattereissa ja voittipa myös tanssin Suomen mestaruuden! Liisi Hallaksen koulun tähtitanssijana hän vieraili myös Helsingissä yhdessä Birgitta Kiviniemen ja Ritva Järven kanssa. Hänet tunnettiin temperamenttisena ja lahjakkaana karakteritanssijana. Perustamassaan balettikoulussa hän opetti kymmenien vuosien ajan tulevia tanssijasukupolvia ja kannusti modernin tanssin suuntaan, vaikka pääosin opetti klassista balettia. Opettajana hän oli pidetty, kannustava ja ennakkoluuloton. Yhteistä Toimintaa tamperelaisen tanssitaiteen hyväksi perustettiin yhdistys Perpetum mobile ry, jossa Ruth Matso toimi keskeisessä roolissa.
Draama vetää puoleensa
Musiikkidraama ja tanssiteatteri kiinnostivat molempia ja he tekivät myös paljon yhteisiä tuotantoja. Usko Meriläisen varhaisin koko illan näyttämösävellys oli Wihurin sävellyskilpailun voittanut teos ”Arius” (Ruokojen kulkue), jonka esitti Kansallisbaletti kapellimestarina Jorma Panula, Elsa Sylvesterssonin tehdessä koreografian vuonna 1962. Moderni ja filosofinen teos oli jotain uutta Kansallisoopperan baletille ja paljon kehuja, mutta vaativan futuristisen sisältönsä johdosta myös kritiikkiä raskaudesta ja vaativuudesta.
Rutin ura kehittyi vuosien varrella yhä enemmän teatterikoreografiksi. Työ alkoi Tampereella, jossa hän teki koreografian useana vuotena Pyynikin kesäteatteriin, TTT:ssä lisäksi mm. näytelmään ”Lemmenjuoma”, useisiin operetteihin ja lastennäytelmiin. ”Viulunsoittaja katolla” oli hänelle oman juutalaisen taustankin vuoksi läheinen musikaali, jonka koreografian hän teki monellekin suomalaiselle näyttämölle ja olikin pidetty koreografi teatterissa ympäri Suomen.
Puolisonsa kanssa Usko Meriläinen teki jatkossa tamperelaisille näyttämöille useita yhteisiä produktioita. Vuonna 1973 valmistui huumevastainen tanssiteos ”Psykhe” Rutin koreografiana ja sen pääroolissa debytoi pariskunnan tytär Lena Meriläinen. Teos nähtiin myös Kansallisbaletissa myöhemmin Heikki Värtsin koreografiana.
Suuri pula tuohon aikaan Tampereella oli miestanssijoista ja tämän puutteen Ruti ja Usko ratkaisivat toteuttamalla pitkän tanssipantomiimiteoksen ”Alasin” yhdessä Tampereen yliopiston Näyttelijäkurssien kanssa vuonna 1976. Ruti toimi pitkään monien kurssien liikunnan opettajana. Kyseessä oli merkittävä yhteinen ponnistus, johon Usko oli säveltänyt elektronisen musiikin. Lena Meriläinen tanssi myös tässä keskeisen roolin.
Nämä teokset ovat osa vahvaa humanistista ja yhteiskunnallista latausta, joka näkyy taiteilijapariskunnan kaikessa työssä. Myös luonto ja sen suojelu oli heille tärkeä lähtökohta ja erityisesti Uskolle merkittävä luovuuden lähde – erityisesti Lapin luonto, josta he 1960-luvun lopussa hankkivat mökin.
Myös Uskolla oli suhde Tampereen yliopistoon, sillä hän toimi pitkään opettajana itselleen aika yllättävässä yhteydessä, Kansanperinteen laitoksella. Muuta musiikinopetusta Tampereen yliopistossa ei ollut. Siellä hänen syvästi näkemykselliset musiikinhistorian luentonsa olivat suuressa arvossa.
Elektronisesta musiikista tuli tärkeä osa Uskon tuotantoa. Hän toteutti useita, jopa sinfoniseksi luonnehdittavia teoksia elektronisesti, siihen aikaan kuitenkin analogisesti yhdessä Yleisradion kokeilustudion ja äänisuunnittelija Antero Honkasen kanssa ja oli pioneeri tälläkin alueella.
Tamperelaisittain kiinnostava teos on Uskon dokumenttielokuvan musiikki ”Super M – konsertto murhaajalle” vuodelta 1982. Se on dokumenttielokuva Verkatehtaan purkamisesta Tampereella. Dokumenttiohjaaja Arvo Ahlroos teki elokuvan ilman ääntä ja sen taustalla soi vain siihen sävelletty musiikki.
Tamperelaisen musiikkielämän kannalta ehkä merkittävin jälki, jonka Usko Meriläinen jätti, oli Tampere Biennale, jonka hän perusti vuonna 1986 ja sen merkitys tamperelaiselle nykymusiikkikulttuurille on ollut ja on edelleen suuri.
