Tanssinopetuksen tuulahduksia Suomessa
Tanssimestarit opettivat Suomessa säätyläisille salonki- ja seuratansseja, jotka saivat vaikutteita klassisesta baletista. Turun akatemialla oli oma tanssimestari jo 1700-luvulla. Suomalaisia haluttiin opiskelijoiksi ulkomaisiin tanssioppilaitoksiin ja sitten he alkoivat toimia tanssinopettajina kotimaassaan. Vähitellen myös ulkomaiset tanssijat ja tanssiryhmät alkoivat esiintyä Suomen elokuvateattereissa.
Tanssin keskuksia olivat 1800-luvulla Turku, Helsinki ja Viipuri. Tamperelaiset saivat kosketuksen tähän taidemuotoon kiertävien tanssinopettajien kautta. Suurin osa heistä oli syntyisin Ruotsista tai siellä opiskelleita. Suomessa opetus oli kaksijakoista: sivistyneistölle järjestettävät kurssit ja teattereissa esitetyt tanssiesitykset ja tavallisen kansan ulottuvilla oleva tanssitaide, kuten sirkuksen tanssinumerot, ilveilijät, varietéeohjelmisto ja elävien kuvien näytökset.
Suomalainen tanssielämä omaksui yhtaikaa 1900-luvun taitteessa sekä klassisen että vapaan tanssin liikekielen. Niiden ero ilmeni aluksi pelkästään taiturillisena tekemisenä. Uudet vapaammat tanssisuunnat korostivat yksilöllistä ilmaisua. Sen vahvimmat edustajat tulivat saksankieliseltä alueelta. Voimakas vaikuttaja oli sveitsiläinen musiikinopettaja Emile Jaques-Dalcroze, jonka rytmiikkainstituutissa monet vapaatanssin uranuurtajat opiskelivat, muiden muassa suomalainen Maggie Gripenberg. Klassisen baletin suosio alkoi nousta suomalaisen baletin perustamisen jälkeen 1920-luvun alussa. Tampereella esitettiin ensimmäiset klassiset baletit 1930!
Vierailevat tanssinopettajat
1860-luvulla kaupungissa vieraili kaksi miespuolista tanssinopettajaa, kumpikin vain yhden kerran. He opettivat tunneillaan tanssin lisäksi myös kaunista kävelytaitoa ja hyvää ryhtiä. Seuraavien vuosikymmenten aikana opetettiin lähinnä masurkkaa, valssia, franseesia ja polkkaa. Nämä lienevät saapuneen Suomeen Pietarin kautta Keski-Euroopan hoveista.
Kun suurteollisuus, lähinnä tekstiiliteollisuus, kehittyi, suurimmat väestöryhmät olivat tehdastyöläistö ja palkolliset. Ensimmäinen tanssinopettaja, joka otti tämän huomioon, oli turkulainen Henrik Karlsson. Hänen tanssituntinsa olivat heille halvempia kuin säätyläisille. Kansantanssit olivat suosiossa 1880-luvulla. Silloin järjestettiin kansantanssihuveja elävän orkesterin säestyksellä. Kylpylaitoksen suuressa salissa tanssittiin innolla salonki- ja kansallistansseja. 1884 Juhannuspäivänä rouva Rosendahlin huvilassa Pyynikillä näytettiin konserttisoitantaa ja ulkomaisia kansantansseja. Siellä järjestettiin myös Kostyymitanssiaisia, joissa esitettiin Valssi, Lancier, Polkka, Franseesi ja Masurkka. Henrik Karlsson esiintyi myös yksin. Vuonna 1902 herra Karlsson piti joululomalla erityiskurssin koululaisille.
Samana vuonna Paul Hertzogin seurue esitti samassa paikassa herrojen ja naisten voimistelua, vatsastapuhumista, balettia, taikatemppuja ja kahden opetetun porsaan näyttelemistä. Ulkomailta tuli esiintymään sirkus- ja akrobatiaseurueita.
Ennen vuotta 1914 Suomea arvioitiin kiertävän 120 ammattimaista tanssinopettajaa. Nämä tekivät yhteistyötä teatterin ja musiikin harjoittajien kanssa. Raja oli epäselvä seuratanssien ja baletin välillä. Niillä oli erittäin suuri vaikutus toisiinsa.
Tanssi-instituutiot
Varsinaiset tanssi-instituutiot syntyivät 1900-luvulla.Tanssin siemen oli kylvetty hyvään maahan. Uusia opettajia tuli ja innokkaita oppilaita riitti. Uusi muotitanssi, tango, otettiin opetusohjelmaan vuoden 1914 alusta lähtien. Tanssitiloja olivat Palokunnantalo, Raittiustalo ja puistotornitalo.
Ensimmäisen varsinaisen tanssikoulun Tampereelle perustivat Palokunnantalolle Karl Sinisalo ja Alfred Saurio.
Tärkeimmät opettajat 1930-luvulla olivat voimistelusta innostuksensa saaneet Maija Leppo ja Verna Pahlman sekä näyttelijänä ja salonkitanssien opettajana tunnettu Ida Tähtinen. Leppo oli valmistunut Hellerau-Laxenburgin liikuntakoulusta Wienistä. Hän opetti uudenlaista ruumiinkehittämistä, rytmiikkaa, treenausta ja varsinaista tanssitekniikkaa. Verna Pahlmanin vahvuudet olivat plastillinen voimistelu, vartalon kehittäminen ja rytmiikka. Hän piti tunteja kaikenikäisille. Ida Tähtinen ja Kaarlo Eronen keskittyivät klassiseen balettiin ja seuratansseihin. Heidän koulunsa sijaitsi Satamakatu 3:ssa. Rouva Tähtinen oli Tampereen Teatterin entinen näyttelijä ja herra Eronen tanssitaiteilija ja Työväen Teatterin balettimestari.
Vierailevat tanssiesitykset
Pieniä tanssiseurueita tuli kaupunkiin vierailulle silloin tällöin, lähinnä Ruotsista. Ne esittivät seuratansseja, kuten masurkkaa ja valssia Joselininsalissa eli sosieteetissa. Kansallisromanttinen aate alkoi näkyä esityksissä. Niissä nähtiin myös karakteri- ja kansantansseja. Vuonna 1875 koettiin hätkähdyttävä shokki Conrad Lagergrenin teatteriseurueen esitettyä amerikkalaisia neekerilauluja ja – tansseja. Samassa tilaisuudessa maailmankuulu Jackson Haines esitti luistelutaitoa rullaluistimilla. Hän luisteli permannolla kuin sileällä jäällä.
Aika ajoin tänne saapui erilaisia tanssi-, ilveilijä- ja teatteriseurueita, kuten Questhoffin seurue. Tämä menestynyt joukko sai salin täyteen kuutena iltana ja se kävi täällä useaan kertaan.
Ensimmäinen teatteriesitys nähtiin Tampereella vuonna 1880, Saimaan rannalla. Se sai häkellyttävät arvostelut. Kansanlaulujen omituiset nuotit oudoksuttivat yleisöä. Näyttämöllä esiintyi hilpeäliikkeisyyttä vaativia tansseja ja kauniita kansallispukuja.
Alkuvuonna 1881 keisari Aleksanteri II murhattiin eikä julkisia huvituksia saanut järjestää koko valtakunnassa. Heinäkuussa kuitenkin nähtiin kummajainen, kun kaksi neekerivaimoa tanssi kotimaansa tansseja. Heidän sanottiin nauttivan ravinnokseen mieluummin raakaa lihaa, käärmeitä, heinäsirkkoja ja sammakoita. Petterssonin perhe esiintyi omassa teatteriteltassaan kruunumaakari Lindellin talon pihassa. Tämä näytös sisälsi magiaa, tulenkuningasta, suuren häviämisen näytteen ja koomillisen tanssin puujaloilla.
Ensimmäinen suomalainen balettiseurue esiintyi Seurahuoneella Elise Littsonin johtamana. Se esitti unkarilaisia tansseja. Tanssijoita epäiltiin mustalaisiksi. Rouva Littson oli ruotsalaisen teatterin balettimestari ja näyttämötanssin ohjaaja. Esityksessä oli lyhyitä numeroita: Espagnole, Krakowiak, Masurkka, Polka Comique, Mustalaistanssi, Pas de Bouquet. Yleisö oli tyytyväinen ja antoi valtavat suosionosoitukset. Tanssijat joutuivat tulemaan esiin useita kertoja.
Vapaita tuulia
Vuonna 1890 suosittu amerikkalainen vapaan tanssin pioneeri, Lois Fuller, kävi esittelemässä variaation kuuluisasta serpentiinitanssistaan. Hän käytti rekvisiittanaan suuria liehuvia silkkikankaita, joita valaistiin erivärisin valoin. Hänellä oli paljon seuraajia.
Ensimmäiset suomalaiset plastillisen tanssin esitykset toi Tampereelle Hilma Liiman, Littsonin oppilas, joka oli tutustunut Isadora Duncanin uuteen, vapaaseen tanssityyliin, jossa tanssittiin paljain jaloin. Hilma esiintyi sukkasillaan, etteivät katsojat siveellisesti pahenisi. 1903 hän esiintyi Anna Appelgrenin näytelmäiltamissa Raittiustalolla. Omassa koko illan esityksessään hän tanssi Isadora-vaikutteisen, kuolemaa kuvaavan, Valse Tristen ja Lois Fuller-vaikutteisen Serpentiinitanssin. Sen ajan saksalaisen vapaan tanssin suurin teema oli kuolema, joka otettiin siis heti meilläkin mukaan taidetanssiin.
Tanssiesitykset I ja II maailmansodan välillä
Vuosi 1912 oli huippuaikaa plastillisen tanssin esityksille. Vierailusarjan aloitti Hilma Liiman. Hän oli tullut tamperelaisille tutuksi luotuaan edellisenä vuonna koreografian Työväen Teatterin näytelmään Simson ja Delilah. Aamulehdessä julkaistiin näytelmän käsikirjoittajan, Johannes Linnankosken, avoin kiitoskirje tanssijattarelle. Siinä hänet lumosi taiteilijattaren kyky saada tanssit oleelliseksi osaksi näytelmää. Rouva Liiman oli esittänyt soolotansseja myös Työväen Teatterin näytelmässä Orlanda, kuningatar soitinyhtye Jousen säestyksellä. Hänen oma tanssiesityksensä nähtiin Palokunnantalolla. Sen mainoksessa painotettiin sitä, että tanssi on taiteista vanhin ja ilmeisesti kaikkien kansojen ehyin luonteenilmaisu. Jokaisella kansalla on omat kansalliset tanssinsa. Rouva Liiman oli useiden kansojen tanssien karakteerin tulkitsija. Hän oli imenyt oppinsa opintomatkoillaan Pietarin, Tukholman, Pariisin ja Wienin tanssikoulujen etevimmiltä opettajilta juuri luonnetanssissa. Tampereella hänen opetusassistenttinaan toimi hänen oppilaansa Onni Snell ja säestäjänä toimi muusikko Emil Kauppi. Hänen repertuaarissaan olivat Glinkan Masurkka, Aubertin Tarantella, Rubinsteinin Fandango ja Brahmsin Czardas. Lisäksi ohjelmistoon kuului tanssipantomiimi Jean Sibeliuksen sävellyksiin Pan & Echo ja Tapio ja Luonnotar, sekä Soihtutanssi, jossa musiikkina soi Chopinin Grande Valse Brillante. Vaikka yleisöä saapui paikalle vajaa puoli salia, suosionosoitukset olivat valtavat. Kritiikissä huomautettiin valaistuksen olevan riittämätön ja väliajat olivat liian pitkiä.
Vähän myöhemmin samana vuonna kaupungissa vieraili suomalainen modernin tanssin pioneeri Maggie Gripenberg, joka tuli suoraan Ruotsin kiertueelta. Hänen musiikkivalintansa sisälsi Gluckin, Weberin, Schubertin, Rachmaninovin ja Sibeliuksen musiikkia. Tällä kerralla sali oli tupaten täynnä innostunutta yleisöä. Kritiikki ihaili musiikin ja liikkeiden sulavaa yhteensoljumista. Tanssijatar joutui esittämään usean tanssin toiseen kertaan suuren suosion vuoksi. Hän palasi uudelleen kaupungin lavoille muutaman vuoden kuluttua. Hän oli ottanut tehtäväkseen herättää henkiin antiikkisen tanssi-ihanteen Isadora Duncanin ja kuuluisan sveitsiläisen säveltäjä-muusikon, rytmillisen plastiikan opettajan Emile Jaques-Dalcrozen mukaan. Tätä ennen hän oli valloittanut jo Ruotsin ja Itämeren maakunnat sekä Helsingin ja Lontoon. Nyt ohjelmistossa oli Schubertin, Hirnin, Glazunovin ja Sibeliuksen musiikin innoittamia koreografioita. Pian hänet kutsuttiin esiintymään uudelleen. Yleisön ehdottomaksi suosikiksi muodostui Rahmaninovin preludin värisyttävä synkkyys.
Saman vuoden loppupuolella Gripenbergin ensimmäisen vierailun jälkeen nähtiin ensimmäinen tamperelaisen Hertta Idmanin oma näytös Palokunnantalolla. Hän oli opiskellut Jaques-Dalcrozen koulussa Dresdenissä. Lehdissä suitsutettiin hänen edistymistään plastillisessa tanssissa ja toivottiin kaikkien tulevan katsomaan esitystä. Kriitikon mielestä hitaiden tanssien tulkinta oli loistavaa, kun sen sijaan nopeiden suorituksessa esiintyi kulmikkuutta. Taiteilijan piti toistaa useita tansseja.
Tähän aikaan tamperelaiset pitivät itseään jo vapaatanssin asiantuntijoina ja ottivat saksalaisen tanssijattaren, Irene Sanden, avosylin vastaan tanssintäyteisen vuoden lopussa. Näytös pidettiin Palokunnantalolla. Häntä mainostettiin Aamulehdessä kuuluisana tanssijattarena Metropolitan Opera Housesta New Yorkista. Hän oli ollut kiertueella Louis Fullerin ja muutaman muun vapaatanssijattaren kanssa USA:ssa. Ryhmä oli esiintynyt Washingtonissa ja NY:n Metropolitanissa. Rouva Sanden mielitansseja olivat Straussin A Rose of the South ja Rubinsteinin valssit. Esityksen jälkeen Aamulehti kehui varsinkin edellistä loistavaksi. Pienen naarmun kuvaan toi pianotaiteilija L.E. Grünbergin säestävä kelvoton soittopeli. Hänen hyvin korkealle kohonnut taituruutensa ilmeni liikkeiden muotojen siroudessa, kauneudessa ja aistikkuudessa, niiden suuressa tarkkuudessa ja täsmällisyydessä sekä asentojen ihmeteltävässä hallitsemisessa. Hän palasi myöhemmin kaupunkiin täysin erilaisella ohjelmistolla. Lehdessä mainittu ilta käsitti tällä kerralla Straussin valsseja ja Griegin laajan Per Gynt- sarjan. Ainoastaan Tonava kaunoinen ei miellyttänyt kriitikoita. Kehuja saivat kuitenkin tunteiden ja elämänhalun tulkinnat.
Lehtien arvostelijat pitivät esityksestä. Heidän mielestään Hän kartuttaa liikkeittensä suloa ja asentojensa kauneutta osaa hyvin valituilla puvuilla, harsoilla ja koristuksilla. Hän on persoonallisuus, joka alallaan luo itsenäisiä taiteellisia saavutuksia ja tempaa sen vuoksi katsojat mukaansa. Eilisen vaativan ohjelman suoritti hän varsin ansiokkaasti. Ehjin luoma oli Griegin Per Gynt semminkin sen psykologisesti hieno Aamutunnelma ja alun pelokas, mutta lopussa hurjatunnelmainen Vuorenpeikkojen luola.
Myöhemmin Maggie Gripenberg tanssi melkein joka vuosi kaupunkilaisille ja pian myös tanssiduo Toivo Niskanen ja Ester Nyström näytti taitojaan baletissa. Heidän tanssinsa keveys ja ilmavuus lumosi katsojat. Arvostelijat pitivät erityisesti siitä, että kaksi näin erilaista, korkeatasoista tanssinäytöstä oli saatu Tampereelle niin lähekkäin toisiaan. Vastapainona toisen kriitikon mielestä herra Niskanen ja neiti Nyström eivät olleet oikealla alallaan ensimmäisen osan aikana. Kuitenkin toisen näytöksen upeat karakteritanssit, joiden lumon pilasi säestävän musiikin heikko ja laimea suoritus, joka oli vailla sitä rytmisyyttä, jota tällaiset tilaisuudet vaativat.
Tanssiesitykset kiinnostivat yleisöä niin paljon, että tämän jälkeen niitä alkoi ilmestyä vuosittain täyttämään kulttuurinnälkäisiä kaupunkilaisia. Vuonna 1916 vierailuja oli kaksi ja lisäksi nähtiin ensimmäinen balettivierailu. Lehdistö oli hehkuttanut uutta plastillista tanssia koko vuosisadan alun ja sen kykyä nostaa tanssi taiteeksi muiden taiteiden joukkoon. Samanaikaisesti klassista balettia halveksuttiin kaavoihin kangistuneena ja vanhaan estetiikkaan perustuvana taidemuotona. Balettia pidettiin kaikille tuttuna tanssimuotona, jonka uusi vapaa tanssi korvasi. Tosiasiassa balettia ei oltu nähty täällä vuoden 1896 jälkeen, jolloin ruotsalaisen teatterin tanssiryhmä esiintyi Elise Litsomin johtamana. Venäläisiä keisarillisen baletin ballerinoja saapui myös näyttämään mallia naapurimaalaisille.
Eräänä vuonna Hertta Idman tanssi toisen kerran Tampereen teatteritalossa. Taiteilija oli sitä ennen käynyt Viipurissa esiintymässä täpötäysille katsomoille saavuttaen suuren menestyksen. Rouva Idman tanssi Kaarlo Erosen kanssa Chopinin Valssin ja Preludin, Dvorakin Silhuetit, Boccherinin Menuetin ja Tauberin Kehtolaulun rouva I.Steniuksen säestämänä. Yleisö nautti illasta ja vaati saada nähdä useita tansseja toiseen kertaan.
Kansalaissodan kynnyksellä Lilly Forströmin oppilaat esiintyivät Tampereen Teatterissa. Pari vuotta sodan jälkeen nähtiin ensimmäinen varpailla tanssiva ja plastillinen taiteilijatar, 17-vuotias Irma Törnroos. Hän oli alun perin Bertha Coranderin oppilas. Samassa näytöksessä esiintyi Helsingin Tanssiopiston opettaja Boris Strukov ohjelmalla, joka käsitti mm. Delibesin Sylvan ja Valosi, Saint-Saensin Kuolevan joutsenen, Moskovskin Serenadin, Schubertin Moment Musicalin, Kreislerin Schön Rosmarinin, Auberin Tarantellan, Glazunovin Bacchanalin ja Itämeren tanssin sekä Rubinsteinin Polkan. Varvastanssia esittivät yleensä vain venäläiset tanssijat. Epäiltiin, ettei yleisö hyväksyisi tällaista ohjelmaa, koska sen taitajatkin yhdistivät siihen plastista luonnetanssia. Heistä mainittiin Isadora Duncan ja suomalainen Maggie Gripenberg. Irma Törnroos käytti molempia tyylejä. Tunnelma esityksessä oli välitön ja hauska, vaikka yleisöä oli vähän. Samana iltana väliajan jälkeen nähtiin Sarah Jankelov, joka oli Gripenbergin entinen oppilas. Hän uskaltautui tanssimaan jo aika vaativalle yleisölle. Hän oli opiskellut myös Kööpenhaminassa Michael Fokinin johdolla. Hän sai suuren suosion sekä Helsingissä että Tampereella. Ohjelma oli erittäin vaativa: Sibeliuksen Musette, Brahmsin Kaiho, Saint-Saensin Itämainen tanssi, Griegin Taikatanssi, Glazunovin Bacchanal ja Melartinin Perhostanssi. Heitä säesti pianolla ansiokkaasti Gerda Weneskoski. Arvostelijat pitivät iltaa täydellisenä menestyksenä. Tulinen temperamentti, rikas mielikuvitus, erinomainen rytmiaisti ja harvinaisen kehittynyt liikehtiminen sekä ohjelman monipuolisuus olivat vedonneet heihin voimakkaasti. Siinä olivat ainekset, joilla muokattiin arvokas ja monipuolinen ohjelmisto loistokuntoon. Vieläkään salissa ei näkynyt paljon väkeä.
Kolmas saman vuoden vierailija oli Edith von Bonsdorff, joka tanssi Kaarlo Erosen kanssa Gerda Braxen Wareskosken säestyksellä. Taiteilija saapui juuri opintomatkalta Berliinistä ja Pariisista. Hän esitti Melartinin Kreikkalaisen uhrin, Delibesin Metsästyksen, Rubinsteinin Romanssin ja Sibeliuksen Haaremin. Tarkat kriitikot näkivät hänen huomattavan herkän silmänsä ja vaistonsa. Kompositiokyky sekä hyvä ja arvokas maku musiikin suhteen olivat hänen valttejaan. Häneltä tuntui kuitenkin puuttuvan rytmin nasevuus ja vakuuttava ote koreografian sanomasta. Yleisö ei tiennyt uskoako vai ei hänen esitykseensä. Partneri Eronen teki positiivisen vaikutuksen. Pienistä epäonnistumisista huolimatta esitys jätti yleisön mieliin miellyttävän vaikutelman.
Kauan Saksassa asunut Ester Naparstok palasi Suomeen opiskeltuaan Tukholmassa Jaques-Dalcrozen koulussa ennen II maailmansotaa. Nyt saivat tamperelaiset ihastella oman tyttönsä vapaasta tanssista kotimaisen ja ulkomaisen klassisen musiikin säestyksellä. Myös Lilly Forström antoi tanssinäytöksen Teatteritalossa. Häntä säestivät herra Nyyssönen ja rouva Forströmin omat oppilaat. Kritiikki innostui esityksestä: Lilly Forströmissä opimme eilen tuntemaan tanssijattaren, joka on siinä nuoressa tyttöiässä, jolloin ihmisen koko olemus umpuilee kevättä. Hänen esityksensä olivat kauttaaltaan nuortevan jänteviä ja eteerisiä, vieden katsojan mielikuvituksen kesäisille kukkakentille.
Kommentin kirjoittajan mielestä tunteen voima ja kypsyys tulevat hänen esiintymiseensä myöhemmin, samoin kuin syvempi antautuminen. Hän piti eniten Tshaikovskin valssista ja Brahmsin unkarilaistanssista. Yleisön suosikki Tyttö ja kuolema piti tanssia uudelleen. Myös taiteilijan kolme pientä avustavaa ballerinaa tanssivat suloisesti.
Tanssi teatterissa
Alkuvuosina teatteriesitysten liikunnasta huolehtivat joko ohjaaja tai joku liikuntataitoinen näyttelijä. Vieraita koreografeja ei osattu eikä heitä ollut varaa käyttää. Ida Tähtisestä kehittyi taitava näyttämöliikunnan ohjaaja 1930-luvulla. Usein näyttämöliikunnasta vastasivat kuitenkin miehet. Operetin tansseista huolehti usean vuoden ajan Alexander Sandelin. Isadora Duncanin elämästä kertovaan näytelmään, Rakkauden papitar, tarvittiin vähän tasokkaampaa luovaa tanssia. Sen ohjasi Eino Salmelainen ja koreografian teki Arno Hjorth, joka palkattiin myös Havaijin kaunottaren liikunnan ohjaajaksi.
Yleisö rakasti operetteja. Kálmanin Paholaisratsastajaan tarvittiin jo kaksi koreografia, Maija Leppo ja Kaarlo Eronen. Taso kohosi edelleen vuonna 1934 Toivo Niskasen tullessa Tampereelle. Myös Kansallisoopperan koreografi George Gé sai kutsun tehdä yhteen näytelmään korkeatasoisen liikunnan. Maineikas turkulainen Thelma Tuulos kutsuttiin vierailevaksi koreografiksi TT:n Luxemburgin kreiviin.
Tamperelaiset tuntuivat pitävän erityisesti unkarilaisista tansseista. 1930-luvun lopulla nähtiin unkarilainen operetti Punainen laukku, jossa Ester Lindgren näytti taitonsa näiden sukulaiskansamme hienojen tanssien luojana. Vuosikymmenen lopulla Serpin Lennokissa Liisi Hallaksen lapsibaletti sai esitellä senhetkisen kehitysasteensa. Suuren suosion saavuttaneet lapset saivat esiintyä vielä Aleksis Kiven satunäytelmässä Aurinkoprinssin timantit. Sen tanssit loivat yhdessä Ida Tähtinen ja Antti Halonen.
Sodan aikana haluttiin nähdä kauniita ja iloisia operetteja. Viktoria husaari sai ensi-iltansa vuonna 1940 Tampereen Teatterissa. Toivo Niskanen loi siihen näyttävät unkarilaiset tanssit, jotka ihastuttivat suuresti yleisöä. Seuraavan vuoden jouluksi valmistui satunäytelmä Saturuusun hengetär, jonka kauniit tanssit sai luodakseen näyttelijä Sylva Rossi. Sotavuonna 1942 joulun alla ajateltiin jälleen lapsiyleisöä. Liisi Hallaksen lapsibaletti esiintyi opettajansa koreografiassa Joulutähden luo. Liisi Hallas kehitteli myös seuraavan kevään unkarilaiset operettitanssit Pustan lauluun. Niitä kehuttiin kovasti. Kohta edellisen jälkeen seurasi espanjalainen laulufarssi, jossa Emmi Jurkka osoitti temperamenttinsa valtaamalla näyttämön Hurjan Lolan tanssissa. Tällä kerralla samassa esityksessä tanssivat Ester Naparstokin oppilaat hänen vapaamuotoisen koreografiansa yllättävällä varmuudella ja hienostuneella tyylitajulla. Tämä esitys vietiin myös rintamalle, jossa se sai 11 esityskertaa.
Saman vuoden syksyllä Tampereen Teatterissa vaihtui tunnelma. Elinan surman liikunnasta vastasi Liisi Hallas. Teatterin juhlanäytelmänä oli Kissankultaa. Kansallisoopperan ballerina Lucia Nifontova vieraili yhdessä sen esityksessä. Hän tuli myöhemmin uudelleen juhlistamaan Oiva Salan 20-vuotistaiteilijajuhlaa Pikku Pyhimyksessä.
Kansanomaisempaa tanssia voitiin seurata näytäntökautena 1943-44 Liisi Hallaksen luomana suomalaisessa näytelmässä Talkootanssit. Syksyn toisena musiikkinäytelmänä ohjelmistoon mahtui Kálmanin operetti Kreivitär Mariza, jossa suurimmat suosionosoitukset keräsi subrettipari Marjatta Kallio ja Esko Mannermaa Thelma Tuuloksen vauhdikkailla ja kekseliäillä tansseilla.
Amerikansuomalainen Lillian Varjonen tanssi TTT:ssä Laivan kannella- esityksen väliajalla tanssinumeroita, mm merimiestanssin. Yleisö oli haltioissaan, koska vasta 12-vuotias Chicagon tanssiakatemian oppilas oli esityksessä mukana. Varjonen piti myös oman tanssinäytöksensä TTT:ssa.
Naisvoimistelu oli hyvin suosittua ja sitä arvostettiin korkealle. Vuosien aikana naisvoimisteluseurat järjestivät teattereissa omia näytöksiään. Maaliskuussa 1932 Mary Hongberg esiintyi avustajanaan Kaino Virtanen. Hän oli opiskellut Saksassa Helleraun opistossa plastista tanssia. Esitys oli täysin viimeistelty ja se vakuutti sisäisellä voimallaan ja temperamentillaan. Sen suosittuja tansseja olivat Raatikkoon ja Goottilainen madonna. Kuukautta myöhemmin saimme nauttia Ella Ilbakin ja Matti Similän liikuntataiteesta. Loppuunmyyty sali oli hurmioitunut nähdessään vaalean, pitkän, solakan ja veistoksellisen tanssijattaren esiintyvän yhdessä miehekkään partnerinsa kanssa.
TTT:n balettimestariksi saapui vierailijaksi Suomalaisesta oopperasta Kaarlo Eronen. Hän oli kiertänyt useiden tanssijattarien partnerina ympäri maata ja kehittänyt viipurilaista tanssitaidetta. Hän kasvatti Ida Tähtisen kanssa TTT:hen avustajajoukon, joka pystyi suoriutumaan vaikeistakin tanssikuoron tehtävistä. Myös Orpheuksen tanssit ja tanssikuoron liikunta olivat hänen luomiaan. Siinä tanssi solistina Ida Tähtinen.
Tampereen oma tanssikulttuuri
Ennen II maailmansotaa Tampereella ei ollut varsinaisesti omaa tanssikulttuuria. Ensimmäinen tamperelaisten omin voimin esitetty baletti tosin näytettiin TTT:ssa 19.3.1933. Samana iltana Scherazade esitettiin yhdessä koomisen oopperan kanssa. Koreografi sai myös omasta esiintymisestään loistavat arvostelut. Kuitenkin avustajien vajavainen tanssikoulutus olisi pitänyt ottaa huomioon. Samana vuonna Kaarlo Erosen ja Ida Tähtisen amatööritanssijat ja teattereiden avustajat esittivät Joutsenlampi-baletin. Näiden välissä kesällä nähtiin vielä operetti Lepakko, jonka koreografian oli tehnyt Kaarlo Eronen. Siinä tanssi solistina Edith von Bonsdorff. Ruotsalainen kuvanveistäjä Signen Ehrenberg oli nähnyt kevään baletin ja Lepakon tanssisolisteineen. Hän oli ihmeissään kuinka työväestön harrastustoiminnasta voimansa saanut, kouluttamattomin näyttelijöin toimiva teatteri oli voinut saavuttaa näin korkean taiteellisen tason. Einari Halme johti orkesteria ja Jussi Kari loi lavasteet.
Ida Tähtinen järjesti myös salonkitanssikursseja. Hän innostui baletista, kun Kaarlo Eronen tuli TTT:hen balettimestariksi. Baletin arvostus maassamme nousi, kun Edvard Fazer perusti Suomalaisen Oopperan yhteyteen balettiryhmän 1921.
Esintymispaikkoja
Kansa sai tutustua tanssiin elokuvateattereissa, kun väliajalla filmikeloja vaihdettaessa tanssijat esittivät kansan- ja karakteritansseja. Sandbergin talossa Aleksanterinkadulla sijaitsi elokuvateatteri Elävät kuvat. La Scalassa näytettiin tangoesityksiä ja muita muotitansseja, kuten Hiawatha eli Verenimijä- tanssi. Se oli siro, kiehtova ja pirullinen. Tangoa seurasi Furiana, jonka sanotaan olleen ainoa tanssi, jonka Rooman paavikin hyväksyi. Tanssijat saapuivat yleensä Pietarin keisarillisesta baletista. Myös Petit tarjosi ensin tangoa ja myöhemmin klassisia numeroita kuten Kuoleva joutsen venäläisen ballerinan, Elena Pavlovan, esittämänä. Viikon vierailunsa aikana hän tanssi myös Papagvoin, Two-stepin, venäläisen ja itämaisen kansantanssin sekä maailmankuulun Kuolevan joutsenen.Yhtenä iltana yleisö saattoi ihailla kolmeakin tanssia.
Aku Käyhkö esiintyi 1914 teatteritalolla. Hänen kanssaan tanssi Valdemar Raunio oppilaineen. Käyhköä mainostettiin maamme parhaana miespuolisena taidetanssijana. Kansalaissodan jälkeen elämä normalisoitui. Olympiassa Oskari Hiiski ja Rouva E Lundin tanssivat huhtikuussa 1918 unkarilaisia kansantansseja. Balettinumeroista huolehti neiti Billig. Vuonna 1920 valtioneuvosto kielsi varieté- ja cabaretnumeroiden esittämisen elokuvien yhteydessä.
Tanssinopetuksen nousukausi ja sen pioneerit
Toisella maailmansodalla oli ennalta arvaamattoman suuri merkitys Tampereen tanssitaiteelle. Se toi kapunkiin kaksi ammattitaitoista, vahvaa ja persoonallista tanssitaiteilijaa, Ester Naparstokin ja Liisi Hallaksen. Molemmat olivat alansa huippuja ja erittäin kunnianhimoisia. Saapuessaan tänne heidän oma tanssiuransa oli jo loppumaisillaan, mutta heidän taiteellinen kunnianhimonsa oli tallella. Heidän avullaan muutaman vuosikymmenen ajan tamperelainen tanssitaide kehittyi valtavasti. Tamperelaiset saivat silloin nauttia kahden luovan taiteilijan työn hedelmistä. Heidän saapumisestaan voidaan katsoa tamperelaisen tanssitaiteen alkaneen.
Näiden kahden uranuurtajan ansiosta tanssitaiteen taso nousi ennennäkemättömästi kaupungissamme heidän saatuaan koulunsa toimimaan täydellä teholla. He kasvattivat uuden tanssija- ja tanssin katsojasukupolven Tampereelle. Pääkaupungin arvostetut kriitikot saapuivat katsomaan heidän koulujensa esityksiä ja ihmettelemään kaupungin tanssin huimaa kehitystä. Liisi ja Ester osallistuivat Suomen Tanssitaiteilijain Liiton yhteisnaytöksiin ja koreografia- ja tanssikilpailuihin. Syntyi Naparstok-ryhmä ja Liisi Hallaksen lapsibaletti, jotka kiertelivät esiintymässä Suomen eri paikkakunnilla. Molemmat tekivät koreografioita kaupungin teattereihin ja heidän oppilaansa toimivat avustajina teatteriproduktioissa. Tästä alkoi järjestelmällinen tanssin koulutus kaupungissamme. Molemmilla oli paljon oppilaita, jotka kilpailivat toistensa kanssa. Monet lajakkaat ja innostuneet oppilaat jatkoivat myöhemmin opettajiensa opetustyötä. Tanssikoulujen oppilasmäärät kasvoivat ja lopulta Tampereella oli parhaimmillaan 1960-luvulta lähtien kymmenkunta taidetanssikoulua ja noin 4000 tanssin harrastajaa.
Liisi Hallaksen ja Ester Naparstokin seuraajat
Liisi Hallaksen koulusta tanssiuran valitsivat ainakin Ruth Matso, Ritva Järvi, Birgitta Kiviniemi, Marjatta Pasanen ja Anneli Suova. Ester Naparstokin tanssiuraa jatkoivat Elwa Molin ja Virva Kabanov, o.s. Lahtinen. Lisäksi ulkomaille ja muualle Suomeen lähti useita edistyneitä entisiä oppilaita. Turkulaisen Aurinkobaletin perustaja Raija Lehmussaari oli yksi heistä.
Lähteet:
Levas, Naemi. TT 40 vuotta.
Saari, Minna. Tanssiva tehdaskaupunki, yli vuosisata taidetanssia Tampereella.
