Museohankkeen taustaa

Esko Raipia 1000px
20.01.2022
Esko Raipia • Museohanke

Eino-Klubi

Keskustelin Seppo Mäen kanssa Komediateatterin portailla 27.10.2007 ja mietimme, miksi ei enää tapaa vanhoja työkavereita – pitäisikö järjestää pieni tapaaminen? Lähetimme kutsut noin 40 henkilölle ja kun paikalle tuli heistä 35, ymmärsimme mitä tarkoittaa yhteisöllisyys.

Yhdessä kahvitellessa kollega Jorma Markkula keksi ryhmälle nimen – Eino-Klubi – nimihän juontaa suoraan Eino Salmelaisesta. Heti alkaa mietintä mitkä ovat ryhmän yhteiset tavoitteet. Päädymme hienoon ja ylevään lauseeseen. ”Avoin yhdistys, jossa ei ole jäsenmaksua eikä osallistumispakkoa tilaisuuksiin. Tarkoitus on antaa jäsenille yhteisö, jossa vuorovaikutus ja ajatusten vaihto sekä yhteinen tekeminen nousevat kunniaan”. Toiminta keskittyy jäsenistön aktiivisuuden lisäämiseen ja mielekkään tekemisen tukemiseen erilaisten matkojen ja tutustumisten kautta. Säännöllisesti pyritään saamaan tilaisuuksiin tunnettuja esitelmien pitäjiä kertomaan muun muassa omasta työstään.

Eino-Klubi muodostuu siis tamperelaisista eläkkeelle jääneistä teatterin eri alojen ammattilaisista, lipunmyyjistä johtajiin ja kaikkia siltä väliltä. Hyvin suosittuja on teatteri- ja taidenäyttelyretket, niitä tehdään kolme- neljä joka toimintakautena. Teemme myös vuorovaikutteista työtä muiden ryhmien kanssa, jäsenemme käyvät puhumassa eri yhteisöissä, kun kutsu käy.

Vuonna 2015 tutustuimme Helsingissä Suomen Teatterimuseoon ja paluumatkalla keskustelimme miksi Tampereella ei ole alueellista ja paikallista teatterimuseota. Siitä lähti liikkeelle prosessi, joka nyt konkretisoituu edessäsi olevalla ruudulla.

Asiaa on viety Tampereen kaupungin kanssa eteenpäin hyvässä yhteisymmärryksessä. Hanke on käynnistynyt ja laaja kiinnostus on tuonut toimintaan mukaan runsaan joukon aktiivisia ammattikirjoittajia sekä muita avustajia.

Miksi Teatterimuseo Tampereelle?

Teatteri on taiteenmuoto, joka kertoo katsojalleen menneestä, tästä päivästä ja tulevasta. Sen sisältö on historiaa, kirjallisuutta, kuvataidetta (lavastukset), pukutaidetta/muotia (puvustukset) ja sen myötä kulttuurin historiaa menneiden sukupolvien ajoilta, kirjallisuutta, säveltaidetta ja tanssin satoja eri muotoja.

Teatteri on sivistyksen ja käytöstapojen kouluttaja historiasta tähän päivään; historian ymmärtäminen antaa ymmärryksen tämän päivän nuorille. Se opettaa vuorovaikutustaitoja ja kommunikaatiota, se opettaa ymmärtämään olevaa aikaa ja valmistaa tulevaan muutokseen. 

Teatteri harrastuksena antaa itsevarmuutta, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, se opettaa kuuntelemaan ja lukemaan kehonkieltä, se opettaa jokaisen tuntemaan itsensä itsevarmaksi ja oman tunnemaailmansa hallitsijaksi.

Teatteri on viihdettä sanan täydessä merkityksessä. Se myös opettaa ja kouluttaa – siksi lapset käyvät satunäytelmien katsomoissa löytämässä oman mielikuvitusmaailmansa. Teatteri opettaa myös elämäntaitoja ja toisten ihmisten hyväksymistä. Se on taiteen muoto, josta jokainen voi luoda oman mielipiteensä ja jokainen on omalla tavallaan oikeassa.

Kovin vähän on kuitenkin nykyihmisillä tietoa, kuinka, miten ja missä, teatteri on syntynyt. Taiteenlajina se on ollut jo tuhansia vuosia. Pienten kylien ”poppamiehet” ja ”kylähullut” pitivät erilaisia iltoja kylien tapaamisissa. Sitten syntyivät amfiteatterit, kuten Roomassa. Myöhemmin Shakespeare ja kumppanit nostivat teatterin ja kirjallisuuden uuteen kukoistukseen ja sillä tiellä mekin olemme. Haluamme nostaa teatterin kaikkien historiasta kiinnostuneiden huulille. Vai tietääkö joku kuinka tamperelainen teatteri sai alkunsa? Sitä rohkenen kysyä. 

Löydämme tuttuja nimiä osaamatta yhdistää niitä mihinkään teatterihistorian aikakauteen. Tämän vuoksi on tärkeää luoda mahdollisuus kaikille tamperelaisille/suomalaisille katsoa kulttuuriamme alkujuurista tähän päivään teatterihistorian kautta. Digitaalisesti toteutettuna historiaa on helppo tarkastella oman tietokoneen avulla.

Emme yleisesti jostain syystä ole perehtyneet, muutamia harvoja lukuun ottamatta, tamperelaisten uraa uurtavien ja loistavien tekijöiden lähtökohtiin tai silloisten teatterin tekijöiden maailmaan ja mahdollisuuksiin.

Me haluamme nostaa edeltävät teatterisukupolvet esiin. Ne, joiden selkänahan kautta Tampere on tänä päivänä Suomen Teatteripääkaupunki. Pyrimme valottamaan tamperelaisen teatterin syntyhistoriaa kaikille, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Samalla avataan sitä miten teatteritoiminta on matkan varrella kehittynyt. Meillä on kokonaisia teatterisukuja, jotka ovat antaneet persoonansa ja osaamisensa kotikaupunkimme hyväksi. Tänä päivänä myös tamperelainen liike-elämä palvelualoilla pitää teatteriesityksiä ja konsertteja tärkeimpänä turistivirran ylläpitäjänä.

Tamperelaisissa teattereissa käy noin 600 000 katsojaa vuodessa. Se kertoo siitä, että Tampere on maanlaajuisesti korkeatasoinen teatterikaupunki. 

Mitä itse museosivustoon tulee, on suunnitelma se, että osa palveluista sekä sisällöstä on ilmaisia, ja osalle tulee myöhemmin pieni käyttömaksu. Sisällöntuottajia tulee kertymään useita kymmeniä, kun materiaalia kasataan pitkällä aikajänteellä vuosien saatossa. Heille kaikille lähtee nyt jo iso kiitos.

 

Tervetuloa tamperelaisen teatterin kiehtovaan maailmaan, sen historiaan kuin myös nykyaikaan.

Kunnioittaen
Esko Raipia 
teatterineuvos

Esko Juhani Raipia in memoriam
Teatterimuseo teatterikasvatuksen syventäjänä

Muita julkaisuja aiheesta (jos löytyy):
Tampereen Teatterimuseo