Elinikäinen oppiminen on noussut nyky-yhteiskunnan keskiöön. Tämä on nostanut teatteritaiteen ja teatterikasvatuksen merkitystä elinikäisen oppimisen taitojen ja valmiuksien antajana ja kehittäjänä. Teatterinteon vahvuudet, ulottuvuudet ja monipuolisuus elinikäisen kasvun ja oppimisen virikkeenä sekä lähteenä ilmenevät hyvin sen perusluonteesta.
Elinikäinen oppiminen edellyttää uudenlaista oppimateriaalia. Tällaisen lähdeaineiston etuja ovat muun muassa helppo saavutettavuus, saavutettavuuden yhdenvertaisuus, aineiston jatkuva päivittäminen ja käytön edullisuus, mieluimmin maksuttomuus. Tällainen aineisto on yleensä verkkopohjaista, kuten Tampereen Teatterimuseon ilmaiset virtuaaliset verkkosivustot.
Esitän vain muutamia olennaisia esimerkkejä siitä, missä asioissa ja suhteessa teatterin asiantuntemusta voi hyödyntää monen muun alan kuten kirjallisuuden, kasvatuksen ja muun käyttäytymistieteen, yhteiskuntatieteiden, historian, psykoterapian, viestinnän ja normin mukaisen käyttäytymisen määrittelyssä oikeustieteenkin opiskelussa sekä tutkimuksessa ja muussa työssä.
Teatterinteon ydin on draaman ja sen sanoman tulkinta viestintänä ja vaikuttamisena. Teatteritaiteellinen viestintä ja vaikuttaminen ovat taiteen valtaa, vallankäyttöä ja vaikutuskykyä. Teatteritaiteessa vaikuttamisen ja vaikutuksen kuvaus ja selitys ovat samalla vallankäyttöä sulautumalla siihen. Vallan käyttö sulautuu vallan tulkintaan olemalla pitkälle vallan tulkintaa siten, että taiteilija käyttää valtaa, vaikuttaa kuvaamalla ja selittämällä inhimillistä valtaa ja vallankäyttöä sekä tämän vaikutusta ihmisen tietoisuuteen, käyttäytymiseen ja muuhun toimintaan.
Teatteriesityksessä vallan ja vallankäytön sekä niiden kuvauksen ja tulkinnan ydin ja ydinkohde ovat vastakkaisten voimien kamppailu ja konflikti. Draaman teatteritulkinta samoin kuin draamallinen toiminta ja siten teatteritaiteellinen viestintä ja vaikuttaminen sekä niihin sulautunut vallankäytön ilmentäminen ovat perusluonteeltaan vastakkaisten voimien ja tavoitteiden välisen jännitteen, pyrkimysten, kamppailun ja konfliktin ilmentämistä siten, että ne konkretisoituvat henkilöhahmoiksi, niiden tavoitteiksi ja tämän mukaiseksi käyttäytymiseksi.
Draamallinen toiminta konkretisoi, kuvaa ja selittää draaman ja sen tulkinnan sanomaa henkilöhahmojen ajatteluna ja käyttäytymisenä tilanteessa, olosuhteissa sekä tämän kehityksenä henkilöiden keskinäisen ja henkilöiden ja tilanteiden välisen vuorovaikutuksen funktion näkökulmasta.
Teatteriesitys viestintänä ja vaikuttamisena on teatterikasvatuksen ja teatteriterapian ydintä. Taide, kasvatus ja psykoterapia sulautuvat teatterinteossa yhteisen ytimensä perusteella taiteellis-kasvatuksellis-psykoterapeuttiseksi ykseydeksi siten, että ne ovat olennaisesti kasvua edistävää kasvatusta, etenkin tulkinta- ja ymmärtämisprosessin modifiointia.
Teatteritaiteen kasvatuksellinen, psykoterapeuttinen ja muu yhteiskunnallinen vaikutus on pitkälle todellisuuden ja ihmisen tietoisuuden vuorovaikutuksen eli yksilön tajunnan ja toisaalta hänen yhteiskuntansa ja muun elämäntilanteensa sekä muuttuvan maailman vuorovaikutuksen tulkintaa, ymmärtämistä ja kehittämistä. Tässä draamallinen toiminta sekä sen kuvitteellinen totuus ja todellisuus kuvaavat ja selittävät tosielämän toimintaa sekä sen reaalista totuutta ja todellisuutta.
Realistisen taiteen totuudella ja todellisuudella ymmärretään sekä reaalistuneita, toteutuneita että realistisia mahdollisuuksia. Siten taiteellinen ilmaisu auttaa elämäntilanteen ja sen tiedostamisen vuorovaikutuksen realistisoinnissa ilmentämällä kohdetta sekä olemassaolevana, todellistuneena että potentiaalisena, toivottavana ja vaihtoehtoisena kehitys- ja muuna mahdollisuutena. Kyetäkseen aktivoimaan yleisöä elämän kehittämiseen ja uudistamiseen teatteriesityksen on esitettävä ja osoitettava sekä se, miten asiat ovat että myös se, miten ne voisivat olla tai miten niiden pitäisi olla.
Teatterinteossa osallistaminen keskittyy omakohtaisen kokemisen, tiedostamisen, ymmärtämisen ja muun draaman tulkintaan osallistumisen sekä ihmis- ja maailmakuvan kehittämiseen ja kehittymiseen. Osallistuminen taas kohdistuu muutoksen, uudistumisen tarpeen tiedostamisen lisäksi muuttamaan, vaikuttamaan ryhtymiseen sekä siihen motivointiin ja aktivointiin. Teatteritaide sekä ilmentää todellisuutta ja edistää todellisuuden ilmenemistä kehittämällä ihmisen tiedostamista ja tietoisuutta että vaikuttaa todellisuuteen innostamalla ja aktivoimalla ihmistä osallistumaan, toimimaan ja vaikuttamaan.
Draaman ja sen sanoman tulkinta on draaman tulkitsijan luomistyön yhdistämistä draamakirjailijan luomistyöhön siten, että teatteritaiteellinen luomistyö huipentuu näyttelijöiden ja yleisön väliseen yhteistyö- ja vuorovaikutusprosessiin teatteriesityksessä. Ohjaaja ja näyttelijät täydentävät oman tavoitteensa ja tarkoituksensa mukaisesti draaman sanoman draaman ja sen tulkinnan sanomaksi, joka selventää ja syventää draaman tulkitsijan käsityksen mukaisesti kirjailijan ajatusta ja tarkoitusta. Teatteriesityksessä katsojat täydentävät sitä omalla ajattelullaan ja tulkinnallaan.
Taiteilijan merkittävimmät ja määräävimmät mahdollisuudet ja keinot vaikuttaa ovat kyky ja taito sulauttaa tavoitteensa taiteelliseksi totuudeksi ja taiteelliseksi yleistykseksi eli tyypiksi sekä tämän rakentamaksi vakuuttavaksi ja vaikuttavaksi sanomaksi. Realistisen taiteen totuus ja totuudellisuus rakentuvat todellisuudesta saatavan reaalisen aineksen ja sitä muokkaavan taiteilijan luomistyön avulla tuotetun kuvitteellisen ja potentiaalisen aineksen vuorovaikutuksesta. Realistinen taide yleistää ja ilmentää kohdettaan tyypillistämällä eli olennaisia ja merkittäviä asioita korostamalla ja selventämällä. Taiteellinen tyyppi syntyy yleistämisen ja yksilöllistämisen vuorovaikutuksesta siten, että yleinen ja yhteinen sulautuvat ja ilmenevät yksityisessä ja erityisessä.
Draaman ja sen teatteritulkinnan sanomaan syventymisen kaksi keskeisintä suuntausta ovat stanislavskilainen eläytyminen ja samastuminen ja brechtiläinen vieraannuttaminen, etäännyttäminen. Ne täydentävät toisiaan draamalliseen toimintaan ja todellisuuteen syventymisessä sekä aktiivisessa ja produktiivisessa osallistumisessa. Niiden vuorovaikutus mahdollistaa sen, että katsoja samanaikaisesti sekä eläytymällä syvällisesti kokien että vieraannuttamalla kriittisesti havainnoiden kypsyttää mielessään johtopäätöksen teatteriesityksessä.
Realistinen teatteritaiteellinen viestintä ja vaikuttaminen rakentavat sanoman rationaalisen ja emotionaalisen aineksen vuorovaikutuksen voimakkaaksi kokemukseksi. Taideteos muodostaa samanaikaisesti tiedostettavien elämyksellisten ajatusten ja ajatuksellisten tunteiden ykseyden siten, että ajatus ilmaistaan tunteen kautta tunteen johdattaessa ajatusta. Taiteen sisältö määräytyy kohteen rationaalisen mieltämisen pohjalta, mutta tämän mieltämisen muoto saa voimakkaan emotionaalisen latauksen.
KIrjoittaja on Tampereen Yliopistossa työskentelevä teatterikasvatuksen dosentti ja filosofian tohtori.
