Hannele Suomalainen jatkaa tanssioppilaitoksen rehtorina omassa balettikoulussaan, jonka hänen äitinsä Sini Virtanen perusti v.1965. Balettikoulu on toiminut Pirkanmaalla vuodesta 1986 lähtien. Toimipaikat ovat Tampereella ja Ylöjärvellä. Balettikoulu on hyväksytty antamaan taiteen perusopetusta laajan ja yleisen oppimäärän mukaisesti.
Henkilöesittelyt
Tanssitaiteilija, tanssitaiteen maisteri Anniina Kumpuniemi
08.06.2022 Tanssitaide, Henkilöesittelyt
Anniina Kumpuniemi on kuulunut Tanssiteatteri Mobita/Danscon ydinryhmään sen perustamisesta 1997 lähtien. Vuodesta 2010 lähtien hän on tanssija-koreografin työnsä lisäksi toiminut MD:n toiminnanjohtajana.
Tanssija Kari Nikkilä
08.06.2022 Tanssitaide, Henkilöesittelyt
Kari Nikkilä suoritti Tampereella ammattikoulun 2-vuotisen asentajalinjan. Hänen setänsä Hannu Nikkilä oli ollut aikaisemmin tanssijana ja laulajana TTT:n opereteissa. Kari oli nähnyt hänet teatterissa ja oli luonnollista, että urheileva nuorimies alkoi myös tanssia.
Näyttelijät Simo ja Helvi Kaario
09.06.2022 Henkilöesittelyt
Simo Kaario oli suuri ja kantava voima Tampereen Teatterissa vv 1907-1913 ja 1914-1944. Hän kuoli 1944. Hän tuli teatteriin Pekka Alpon ollessa teatterinjohtajana. Hän esiintyi melkein joka näytelmässä ja sai paljon tunnustusta hienoista osasuorituksistaan. Myös hänen vaimonsa, Helvi Kaario näytteli TT:ssä 1906-1913 ja 1914-1954.
Näyttelijät Waldemar ja Riikku Raunio
09.06.2022 Henkilöesittelyt
Vaasan Työväen teatterin, perustettu vuonna 1906, ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Waldemar Raunio. Hän lähti kuitenkin vielä samana vuonna näyttelijäksi Tampereen Teatteriin, jossa pysyi vuodet 1906-1916. Sitten hän palasi Vaasan Työväen Teatteriin ja uudelleen vaimonsa kanssa takaisin Tampereelle 1926.
Kronikka, Tampereen Teatterin ensimmäiset johtajat
09.06.2022 Teatterijohtajat, Henkilöesittelyt, Tampereen Teatteri
Tämä on teatterinjohtajien kronikka, siis tarinoita eräistä lahjakkaista ihmisistä, jotka eivät pelänneet käsittämättömän kovaa ja usein epäkiitollista raatamista, ansaitsemattoman kovaa kritiikkiä, mielipahaa ja hermojen äärimmäistä koettelua.